Katsoin viime sunnuntaina Tarsem Singhin ohjaaman elokuvan The Fall, ja olen vieläkin aika blown away. Se oli upea upea upea elokuva!
Alunperin näin elokuvan trailerin joskus vuosi sitten, ja ihastuin heti sen visuaaliseen ilmeeseen. En tiennyt yhtään mitään elokuvasta, mutta halusin nähdä sen. En saanut aikaiseksi katsoa sitä kuin vasta nyt, ja vähän harmittaa. Olisin voinut nautiskella sen mahtavuudesta jo aikaisemmin.
En halua kertoa liikaa juonesta, koska tämä on juuri sellainen elokuva, että oli oikeasti aivan loistavaa, etten tiennyt siitä paljoa etukäteen. Alkuasetelma on kuitenkin tämä: eletään 1920-lukua Los Angelesissa, viisivuotias loukkaantunut Alexandria on hoidossa sairaalassa. Tyttö tutustuu toiseen potilaaseen, mieheen, joka alkaa kertoa hänelle ihmeellistä tarinaa. Ja kuinkas sitten kävikään...
Pidän Tarsem Singhistä muutenkin. Kävin katsomassa Kerro, kerro kuvastimen elokuvateatterissa, ja nautin senkin kauniista kuvakerronnasta. Lumikki-leffa oli muutenkin aivan kelpo elokuva ja mieleenpainuva kokemus. Se oli inspiroiva, vaikkei mikään mestariteos ihan kaikilta osin ollutkaan.
Molemmissa näkemissäni hänen elokuvissaan yhdistyy taianomaisuus, mutta The Fall oli tuhat kertaa parempi. Se oli täynnä tunnetta. Itkin paikoin (enkä minä oikeasti vuodata kyyneleitä monien elokuvien takia), ihailin upeita värejä ja maisemia ja käsikirjoitusta ja Lee Pacea, joka on komea komea mies. Catinca Untaru oli suloinen ja uskottava Alexandriana. Kaikki tuntui toimivan tässä omaperäisessä paketissa.
Suosittelen lämpimästi.
