Paistaa aurinko ja on kevät ja olen kuitenkin niin kovin onnellinen. Kohta katson Jesus Christ Superstarin ja laulan taas ihan kikseissä mukana "what's the buzz, tell me what's happening?". Mulla on kaksi pääsiäismunaa ja paljon aikaa lukea kokeisiin ja A Dance With Dragonsia ja tehdä ihan mitä vaan. Pitäisi hakea kesätöitä ja itkettää ja naurattaa ja haha tätä on elämä.

    Eilen vietin oikein ihastuttavan päivän, vaikka aamun maantiedon koe sitä vähän varjostikin... Ei mennyt kovin hyvin, mutta kyllä mulla kaikesta oli jotain hajua. Illalla juhlin kaverini synttäreitä ja olin aamupäivällä sitten taas kotona. Olin unohtanut hammasharjan kotiin, ah sitä ihanaa tunnetta kun saa viimein harjata hampaat kaiken sen syömisen jälkeen. ♥ Pienet asiat tekevät mut onnelliseksi.

    En ole ihan varma loman aikataulusta, toisaalta nyt en jaksa tehdä mitään, mutta toisaalta ei huvittaisi olla vaan yksinkään koulukirjojen seurassa koko aikaa. Kaipaan seuraa. Huomenna olisi eräs hassunhauskalta kuulostava tapahtuma, mutten ole ihan varma uskallanko raahautua sinne. Voivoi. Mutta mä nautin keväästä ja pienistä suunnitelmista, joita mä teen koko ajan pienessä päässäni. Mä muutan omaa maailmaani pala kerrallaan.

örtsmörts

I'm alive, I'm alive, I am so alive

Koeviikko alkaa ja jopa vähän stressasin tänään, mutta onneksi tulee pääsiäisloma ja paljon aikaa lukea kokeisiin. Kyllä mä pärjään. Intiaaneilin taas viikonloppuna ja join kaakaota lohduksi ihan ikiomasta, valtavasta mukistani. Haluaisin nukkumaan, mutta ensin on pakko hoitaa yksi tietotekninen ongelma, koska muuten ärsyttää. Hmm. (ei tästä kyllä taida mitään tulla)

Walk The Moon 21.3.2013

Silloin kun rumpu sykkii sydämen tahdissa, olen onnellinen. Silloin kun tekee mieli vain huutaa ja tanssia ja kaikki muu unohtuu, silloin kun ei välitä muusta ja salin ulkopuolinen maailma on vain kaukaista unta. Silloin kun saa olla outo ja maalata sotamaalauksen kasvoihinsa (vaikka kasvovärit olivat jo ihan lopussak ennen meitä). Silloin kun saa kopin pahvilautasesta, jossa on illan setlist. Silloin kun tapaa kaikki bändin jäsenet, nimikirjoitukset levyynsä. En olisi koskaan halunnut päästää irti Nickin täydellisestä halauksesta, vaikka harmittaa, ettei tajuttu halata Seania, kun mentiin ensimmäisenä sen luo. Kaikki kuvat eivät onnistuneet, mutta pääasia että ne pienet hetket noiden ihanien ihmisten kanssa voi muistaa aina. En edes yrittänyt kuvata keikan aikana, parin jälkeen tajusi miten mahdoton tehtävä se olisi ollut.

Mitä elämä olisi ilman musiikkia? Kiitos.

Rakas päiväkirja,

tänään osoitin vähän mieltäni.
Paleltaa vieläkin.

Kuka olen?

Missasin taas yhden taikahetken (21:21). Olisin tarvinut sen toiveen, mä en jaksa en jaksa en jaksa, astiat putoilee hyllyiltä ja en tehnyt kemian tehtävää tai espanjan korvaavia. Mulla oli nimittäin parempaakin tekemistä: sängyn pohjalla itkemistä musiikin tahdissa naama seinää vasten käännettynä. Kirjoitin runoja, mutta kynä hävisi kesken ajatuksen ja itkin vähän lisää. Mun huoneeni on sotku ihan niin kuin päänikin. Miten helppoa joskus on olla näkymätön, kun kaikki katsovat mutta eivät kuitenkaan näe ihan tarkkaan, kun jäljelle jää vaan tyhjät sanat. Ootan että 100 000 menee rikki, mutten voi itse allekirjoittaa, ja että elämääni palaa taas joku järki ja merkitys. Hyviä asioita tapahtuu, mä oon kiittämätön enkä jaksa iloita.

Mä en tiedä mitä tää on, miksi näin tapahtuu, kaikki oli niin hyvin, muttei sitten kai ihan oikeasti koskaan ole ollut. Oon ollut sirpaleilla aina. Luulin, että pikaliima piti mut koossa, mut ei. Kaikki hajoaa lopulta. Sulaa, kuolee.

Haluun, että joku tulee ja sanoo, että kaikki on hyvin. Ottaa syliinsä. En osaa enää sanoa asioita ääneen, enkä aina haluakaan. Haluaisin jonkun tajuavan. Ja haluan sen anteeksipyynnön. En enempää.

Kuukävelyä pt. 2

NELJÄ PÄIVÄÄ?????? Oon ollut niin Patrick Wolf -fiiliksissä (ja kriiseillyt aika tavalla), etten ole tajunnut Walk The Moonin keikan olevan myös ihan kulman takana. Long story short: kuulin että fun. oli tulossa Suomeen keikalle, kiiruhdin hommaamaan lippua, huomasin, että Walk The Moon oli lämppärinä - olin kuullut bändistä, mutten ollut koskaan kuunnellut - ja päätin tutustua tuotantoon. Rakastuin totaalisesti. Keikalla porukka veti ihan uskomattomalla energialla, ja olin oikeastaan melkein pettynyt, että lämppäriosuus oli niin lyhyt (vaikka kyllä funkin veti aivan upeasti uauauah ♥). Keikan jälkeen Walk The Moonin poijjaat jäi ulkopuolelle odottelemaan, ja sain niiden kanssa kuvan. c: Ne oli ihan uskomattoman ihania sen pienen hetken perusteella. Kevin rupesi tökkimään Nickiä, kun kuuli nimeni: "her name is Mimosa, like mimosa!!" 8D

 (oon ihan hideous, mutta shhhh koska Walk The Moon ♥ en sit koskaan muistanutkaan julkaista tätä kuvaa täällä)

Melkein täydellinen elokuva

Mä en oikein edes tiedä, mitä haluaisin sanoa Brokenista. Se lähenteli täydellisyyttä, oli kaunis, elämänmakuinen ja ihan hirveän surullinen. Nyyhkytin läpi elokuvan, mutta nauroin myös pienille hienovaraisen humoristisille kohdille. Jokaikinen näyttelijä oli vahvasti mukana rooleissaan, rakastan Tim Rothia ihan liikaa ja Cillian Murphy osoittautui kehujensa arvoiseksi (en ole häntä missään aiemmin nähnyt). Eloise Laurence veti Skunk-tytön pääosan upeasti ensimmäisessä roolissaan. Kaikki hahmot ja koko elokuva olivat niin aitoja, joten tällä kertaa en itkenyt sen takia, että itken helposti, vaan koska oikeasti välitin valkokankaan tapahtumista.

Rakastin elokuvan yksityiskohtia, näyttelijöitä, tapaa, jolla tarina oli sidottu yhteen, brittiläistä miljöötä, musiikkia (varsinkin tämän postauksen biisi Colours oli aivan ihana, olen kuunnellut sitä monta kertaa eilisillasta lähtien), puvustusta ja Skunkin isoveljen karhupipoa... Broken on ohjaaja Rufus Norrisin esikoispitkä, ennen Brokenia hän oli ohjannut teatteria ja yhden lyhyelokuvan. Aika uskomatonta lahjakkuutta.

COLOURS

Blue is where I want to be

When I’m down I’m in the sea
Looking up the monsters in the clouds
Red’s the colour when you’re dead
If you find me gone I’m just in bed
Reading upon fairytales instead

Now, I know so many things
Go feed and now grow wings
To carry me back home
To my house just made of bricks
Well, that’s just such a fix
To ever hold me down

White is what I was to start

Broken by my open heart
Falling down and falling up again
Black is white the other way
Paradise is in the grey
All my colours mixing up again

Now, I know so many things
Go feed and now grow wings
To carry me back home
To my house just made of bricks
Well, that’s just such a fix
To ever hold me down

The perks of being a fangirl

Eilen illalla kuulin, että Very Potter -parodiamusikaalisarjan viimeinen osa tulee vihdoin nettiin kello kaksi Suomen aikaa. No, olihan mun pakko asettaa sitten herätys 1:45 ja kömpiä se katsomaan. Hermoilin, kun videoita ei kuulunut. Kun ne tulivat, hermoilin lisää, itkin, nauroin kuin hullu... En tiedä kauanko on siitä, että sain koko musikaalin loppuun (tunti?), mutta mä en pysty menemään nukkumaan. Liikaa tunteita. Pitäisi käyttää kyllä viimeiset kaksi tuntia hyödyksi, näen kaverini, enkä halua olla ihan väsynyt buzzkill.

Tää on niin outoa. Mä näin A Very Potter Musicalin jo melkein neljä vuotta sitten. Vähäksi aikaa koko juttu unohtui, mutta päädyin vuoden tauon jälkeen uudestaan sen pariin. Siitä asti olen ollut valtava fani. Tää ryhmä, Team StarKid, on vienyt mut monta kertaa uudestaan mun lapsuudenkotiini, Tylypahkaan. We gotta get back to Hogwarts... Mut nyt se on ohi. Kaikki loppuu. Nää vuodet Starkidin parissa on tosiaan ollut totally awesome, ja ne tulevat toivon mukaan vielä jatkumaan. Yks ajanjakso on silti ohi. Harry Potterin loppumisesta on jo piiitkä aika, mutta tämä oli oikeesti viimeinen loppunäytös.

Days Of Summer (A Very Potter Sequelista)

I don't wanna see you go,

but it's not forever, not forever

even if it was

you know that I would never let it get me down

you're the part of me that makes me better

wherever I go

so I will try not to cry

but no one needs to say goodbye

Ehkä tää tästä

Soy el bacalao = minä olen turska

"Mi gran ídolo se llama Patrick Wolf. Es un cantante inglés. Me encanta su música pero es muy original y genial. Tiene 29 años y su cumpleaños es un mes antes mi cumpleaños. Sus discos se llaman Lycanthropy, Wind in the Wires, The Magic Position, The Bachelor, Lupercalia y Sundark and Riverlight. Yo tengo The Magic Position, The Bachelor y Sundark and Riverlight. Me pareca The Bachelor es el mejor aunque me encantan todos. Patrick me parece muy simpático. Su concierto es el mejor día de mi vida. Dos mis amigas son fanaticás tambien y vamos a ir a su concierto más tarde."

Upea espanjan kirjoitelmani; tähän asti toinen koulutekstini Patrick Wolfista. Olen päättänyt kirjoittaa aina Patrickista, jos se sopii tehtävänantoon. Es mi ídolo! Tuskin nuo 103 sanaa (joista osa on englanninkielisiä levynnimiä trolololol) ovat läheskään virheettömät, mutta olen kyllä aika ylpeä. Hah! Ja jotain oon sentään tänään saanut tehtyä, vaikka suunnitelmissa oli vaikka mitä koulupanostusta... Ehkä vielä tässä illalla räpellän jotain muutakin, kuten maantiedon kotitehtävän, jonka palautuspäivä lähentelee uhkaavasti.

Syön suklaata ja leikin että kaikki on hyvin

Taas yksi päivä kuluu, aurinko alkaa jo laskea, mitään ei ole tapahtunut, aika vaan valuu eteenpäin. Kohta pitäisi ruveta tekemään hommia, päätin tehdä espanjan kirjoitelman ja maantiedon kotitehtävän jo tänään, ja lueskella vielä hiukan kemiaa. Aamulla ryöstin mun vaatteiden sekaan eksyneen veljeni paidan, se on aika kiva ja sai kehuja. Tuntui mukavalta olla välillä jonkun toisen vaatteissa. Varsinkin, kun olen taas vähän hukannut itseni. Kaikki tuntuu oudolta, väärältä, en pääse karkuun omasta päästäni. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa huolestua, mutta energia ei vaan riitä siihen(kään).

    Koulun jälkeen ostin tarjouksesta suklaata ja colaa. Mulla alkaa olla jo pieni kokoelmä erilaisia alumiinipulloja cokista, ne on aika kivoja oikeesti. Ceppo on söpö. Näin yöllä kahta unta, joista toisessa en tainnut olla olemassa. Unen henkilöt olivat Alaskassa ja mä mietin taas, että pitäisi lukea John Greeniä. Rakastan "Looking For Alaska" -nimeä niin paljon.

Skotlanti mielessäin

Mä olen ihminen, joka kutsuu ulkomailla hotellia kodikseen vietettyään siellä kaksi vuorokautta. Thaimaassa ärsyynnyin syvästi "suomalaisturisteista" tajuamatta oikein, että olin itsekin yksi heistä. En tunne oikein kuuluvan minnekään, ikinä, koskaan, toisaalta sopeudun ihan mihin vain. Suurkaupunkien valot herättävät vapaudentunteen. Pienempänä itkin itseni uneen ja ajattelin: "haluan kotiin", vaikka nukuin omassa vuoteessani. Tällainen juurettomuus ei välttämättä ole ihan tervettä, mutta totesin, että sitä voi käyttää hyödyksi.

Olen jo pitkään haaveillut ulkomailla asumisesta, edes lyhyen aikaa. Vaihtovuosi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli aika mahdottomuus eikä lukion keskelle heitettävä vuosi ulkomailla ehkä kuitenkaan olisi ollut minulle ihan ideaalein vaihtoehto. Sen sijaan totesin, että voisin lähteä joko a) au pairiksi tai b) yliopisto-/ammattikorkeakouluvaihtoon. Viimeaikoina kuvaan on astunut vielä kolmas vaihtoehto, joka kuulosti aluksi ihan hirveän hurjalta, mutta joka vaikuttaa nyt ihan mahdolliselta: yliopisto-opinnot kokonaan Skotlannissa.

Olen jo pitkään rakastanut Iso-Britanniaa syvästi. Harry Potterit oli jo ihan pienenä maistiainen brittiläisyyttä ja katselin perheeni kanssa Neiti Marplea, Hercule Poirot'ta ja Sherlock Holmesia sun muuta vastaavaa. Charles Dickens on lempikirjailijoitani, Ylpeys ja ennakkoluulo eräs lempikirjoistani, Downton Abbey ja muut brittipukudraamat ovat suuri rakkaus, identiteettiini kuuluu vahvasti Doctor Who, rakastan teetä ja brittiaksenttia. Intohimoni on aikalailla aina kohdistunut lähinnä Englantiin, mutta sitten kuulin opiskelun Skotlannissa olevan ilmaista EU:sta tuleville opiskelijoille ja ihan hirveästi kehuja siellä juuri olleelta ystävältäni.

Glasgow University.

Aloin miettiä, et hitto, ei se opiskeleminen siellä maailmankolkassa olisi mitenkään mahdoton ajatus. Toisaalta neljä vuotta ulkomailla tuntui aluksi hirveän pitkältä ajalta, mutta toisaalta, mikä mua Suomessa pidättelee? Oon tälläinen pikkulintu, joka muutenkin haluaisi lepatella suuriin seikkailuihin. Miksei siis Skotlantiin? Neljä vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt pätkä elämässä, se avartaisi ihan hirveästi maailmaani. Tää on sitäpaitsi aika hiton kohtalonomaista jälleen kerran, kaverini reissu Glasgow'hun (ja identiteettikriisi, vähän kaiken uudelleenjärjestely pääni sisällä) sattui juuri näihin aikoihin. Muuten ajatus ei olisi yhtään niin houkutteleva, vaikka olisi se muutenkin herättänyt mielenkiintoni.

Ensi vuonna koulussamme on ainakin suunnitteilla kurssi ulkomailla opiskelua harkitseville, keskitytään varsinkin Skotlantiin ja siihen kuuluu myös matka Edinburghiin. Olen niin menossa! Ei siitä haittaakaan ole ja veri vetää ulkomaille. Vähän kyllä hämmentää, kun nyt tämä ajatus ei kuulosta enää ollenkaan niin absurdilta kuin aluksi, siis ihan oikeesti voisin löytää itseni Glasgow'sta tai Edistä tai jostain, jos vain oikeasti haluan. Huhhuh.

Elokuva viikossa pitää miehen tiellä

Mä rakastan elokuvia, mutta katson niitä ihan liian vähän. Päätin siis, että tästä lähtien mä katson vähintään yhden (mielellään hyvän) elokuvan viikossa ja mielellään myös kerron siitä ajatuksia. Olen jo melkein aloittanutkin:

vko 9 - Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

Vietettiin leffailtaa parin kaverin kanssa, elokuva unohtui, mutta hätiin kaiveltiin Potterit! Tätä yksilöä en ole nähnyt pitkiin aikoihin, ja oikeasti sehän on Potter-leffojen parhaimmistoa (vaikken koskaan ole ihan hirveästi niistä välittänyt lukuunottamatta ensimmäisen kahden elokuvan söpöä nostalgiaa).

vko 10 - Les Misérables
Niin kuin kerroin.

vko 11 - Broken

Näin trailerin elokuvateatterissa ja totesin, että tää taitaa olla elokuva, jota tulen oikeasti rakastamaan. Vaikuttaa ihan mahtavalta! Tim Roth on vieläpä siinä, heppu oli erään vanhan lempisarjani pääosassa... Niin tuttu naama ja ääni nostatti heti lämpimän tunteen sydämeeni. Ensi viikonloppuna ollaan menossa katsomaan pätkä kaverini kanssa. c: Mulla on ehkä melkein liiankin suuria odotuksia, eh eh. Nyt-liitteen arvostelussakin tää sai neljä tähteä.

Me gusta la mañana, me gustas tú

Tältä mä näytän, kun katselen piirrettyjä lauantaiaamuna.

Olen taas ihan järjettömän iloinen. Nukuin pitkään, aloitin aamun lukemalla jälleen kerran yhden maailman söpöimmistä kirjoista läpi (sen nimi on Tytöissä on voimaa, siinä on ehkä 60 sivua ja se on täynnä söpöä elämäniloa ja -voimaa). Aamiaiseksi söin hedelmiä, katselin sitten vaan montamonta jaksoa Adventure Time'ia. Eilen illalla sain ihanaakin ihanamman sähköpostin, ja tiedän, että tulen saamaan postia tuolta ihmiseltä sekä Jeminalta. Söin keksejä ja katselin miehiä matkalla lahjomaan tyttöystäviään naistenpäivän kukilla, ostin vihdoinkin korjausteippiä voidakseni viimeinkin vaihtaa yhteen korttiin vastaanottajan uuden osoitteen, kävin Ateneumissa ja tunsin itseni niin pieneksi valtavien maalausten ja tarkkojen sivellinvetojen rinnalla, metrokuski toivotti hyvää kevätaamua, näin mielenkiintoisen ja viihdyttävän teatteriesityksen. Olen ehtinyt tehdä jo kaksi juttua viiden asian listaltani, ja päivä on vasta nuori. Tunnen oloni kuitenkin ihanan laiskaksi ja päässä soi vieläkin eilisen espanjantunnin korvamato.

Manu Chao - Me gustas tú

Kuuletko kuinka kansa laulaa?

Kävin katsomassa Les Misérablesin keskiviikkona. Se oli hyvä, muttei saanut mussa aikaan mitään valtavaa woah-tunnetta. Sai se mut itkemään (paljonkin), mutta oli kuitenkin turhan Hollywood. Lempiasiani elokuvassa oli mahtava valaistus, siihen kiinnitti heti alusta asti huomiota. Se oli aika woah. Musiikkipainoitteisuus tuntui aluksi jopa minusta, musikaaleja suhteellisen paljon kuluttavasta ihmisestä, aika oudolta. Elokuva oli hirveän musikaalimainen... mutta kuitenkin elokuva. Tyylikäs se oli, muutenkin kuin valaistuksen osalta, mutta yksi tietty huono kuvakulma häiritsee vieläkin (hah).

Näyttelijät suoriutuivat yleisesti loistavasti, mutta Mariuksen näyttelijä Eddie Redmayne oli vähän pettymys - ei sillä, että se olisi ollut huono, mutta minulla oli suuria odotuksia, jotka eivät ihan täyttyneet. Redmayne näytteli nimittäin eräässä lempisarjoistani (Taivaan pilarit/The Pillars of the Earth), jossa rakastin miestä ihan valtavasti. En tiedä miten paljon eroa oikeasti oli, mutta nyt tuntui, että Jack oli paljon uskottavampi kuin Marius. Ehkä se johtui siitäkin, ettei Mariuksen lauluääni ollut ihan henkilökohtaisten mieltymyksieni mukainen. Tarina oli mielenkiintoinen (ja historiallisuus on ainakin mulle aina plussaa), mutta asiat tulivat vähän liian suoraan eikä tapahtumiin oikein tuntunut kuitenkaan olevan tarpeeksi kosketuspintaa. Itseeni iski parhaiten vallankumousliikkeen vaiheet. Ilman sitä ulottuvuutta koko elokuva olisi jäänyt - minun mielestäni - aika köyhäksi, se toi sopivasti twistiä ja sitä tiettyä kohtalokasta tunnetta tulevaisuudesta ja yhteisestä asiasta. Vive la France! Lempihahmonikin oli Enjolras, kapinallisten johtaja, jonka nimeä en edelleen muista oikein. Aaron Tveit oli roolissa kuin kotonaan (ja muistutti jotenkin jännästi Damien Lewis'iä, unohtamattakaan kiharoita, joita en voi vastustaa miehillä).

Joka tapauksessa Les Misérables on elokuva, josta ei oikein voi olla pitämättä. Siinä on vähän kaikille nautittavaa - jos pidät anarkiasta, 1800-luvusta, Ranskasta, musikaaleista, romantiikasta tai vaikkapa zombietaisteluista, tulet todennäköisesti pitämään myös Les Misistä. Suosittelen, tulee olemaan vähintäänkin mielenkiintoinen katselukokemus. Eikä niitä kaikkia ehdokkuuksiakaan oltu ihan hatusta revitty, vaikka tietyiltä osilta elokuva jättikin parantamisen varaa. Nyt haluaisin ihan hirveästi lukea alkuperäisen kirjan ja vertailla, miettiä mitä olisin itse tehnyt toisin ja nähdä miten syvälle kirja uppoaa.

Hampaita pestäkseni kai elän

Aamulla en löytänyt kiireessä farkkujani, joten piti vetää sen sijaan paksut sukkahousut ja shortsit jalkaan. Mua sanottiin söpöksi ja olin iloinen. Vähän hassu fiilis ollut koko päivän, kovin outoa tämä elämä ihan oikeesti. Ei enää vituta, vaikka oonkin aika kävelevä katastrofi. Välillä toivoisi, et asiat ois vaan yksinkertaisempia ja helpompia. Kaikki on kai kuitenkin ihan hyvin, sittenkin, vähän erilaista vain ja kyllä mä ehkä vielä opin käsittelemään tunteitani, tietämään mitä mun päässäni oikeesti liikkuu. Tein kemian kotitehtävän, kuuntelin Olavi Uusivirtaa ja itkin. On niin helppoo olla onnellinen herättää paljon ei niinkään hyviä muistoja, mutta nyt se antoi mulle voimaa.

Olavi Uusivirta - Irrallaan

Muutama pointti:
- elämääni on tullut ehkä maailman vittumaisin ihminen. APUA. ja mun pitäs tulla sen kanssa ihan oikeesti toimeen.
- identiteettikriisi vol 33958939252058358032
- vietin viime viikolla liikaa aikaa pikaruokapaikoissa
- keskiviikkona Les Misérables!
- haluaisin sanoa jotain oikeesti älykästä ja henkevää, mutten osaa. hups.
- kouluun panostaminen on yliarvostettua
- elämääni on tullut myös mm. taikasusi. pidän siitä paljon enemmän kuin aluksi mainitsemastani vittupäästä.
- villasukat ♥

Unohtaisipa todellisuuden

Lady Alysanne Snow, palveluksessanne.

Facebookin Game of Thrones -peli on aika koukuttava. Voisinpa vain hukkua fantasiaan, rakentaa voimani, kohtaloni ja kotini yhtä helposti kuin lähetän palkkamiekkani taistoon. Klik.

???

jonakin aamuna sitä vain herää, eikä enää tunnista itseään.

onneksi on teetä.