Sansa Stark,

vesivärit/puuvärit

Taikapapu

Ostin tänään Tigerista taikapavun uutta huonettani varten (muutetaan elokuussa hieman pienempään asuntoon). Tämä on niitä ! Saatte kuulla ja nähdä myöhemmin pavun vaiheista, jännityksellä odotan minkänäköinen otus sieltä tulee. Olen ihan uuno kyllä kasvien kanssa, mutta ehkä noin selkeillä ohjeilla onnistun papuni elossa pitämään. Sen nimeksi taitaa tulla Juan.

Muuta puuhailua: tapasin ystävän, poseerasin, katselin vauvalokkeja, tein melko onnistuneen egg in the basketin ja ruokaa, luin Dorian Grayn muotokuvaa, katsoin kaksi elokuvaa (Brave ja The Dark Knight), vertailin Tangledin erikielisiä dubbauksia. Tänään on hyvä päivä.

7.7.

Yöllä parasta on disney-dubbien vertailu ja musiikki ja haaveilu. Ei nukkuminen, ei tietenkään. Katsoin tänään eilen kaksi elokuvaa: Stardustin, joka perustuu Neil Gaimanin kelvolliseen - muttei erityisen loistavaan - romaaniin, ja joka oli kammottavan turha liian monilta osilta (kelasin varmaankin ensimmäistä kertaa ikinä kohtauksia pikana, kun kuitenkin halusin nähdä sen loppuun asti) ja Paprikan. Paprika tasapainoitti elokuvajärkytystäni olemalla ihan mahtava, juuri niin hyvä kuin olin odottanutkin, mutta erilainen kuin ajattelin. Satoshi Kon on näköjään nero. Aikaisemmin olen nähnyt samalta ohjaajalta Tokyo Godfathersin osittain, ajattelin katsoa sen uudelleen lähipäivinä.

Ei Stardust kuitenkaan ihan läpimätä ollut. Siinä oli taivasmerirosvoja: rakastin pienenä merirosvon leikkimistä (yarrr!! olin just niin tyttömäinen lapsi) ja jos alus lentää taivaalla ja on vähän steampunk, se on vähintään tuplasti normaaleja merirosvoja parempaa. (oli elokuvassa muitakin hyviä puolia, mutta aivokapasiteettini ei riitä niiden erotteluun juuri nyt, eikä sillä ole väliäkään. kokonaisuutena huono, piste) Niistä palautuikin mieleeni Disneyn Aarreplaneetta, ja oonkin ihan kunnialla ehtinyt popittaa I'm Still Here -biisiä leffasta. Luonnollisesti suomeksi, lapsuuden leffat on melkein poikkeuksetta parhaita äidinkielellä (paitsi Anastasia, ja tänään opin myös, että Aristokattien "Everybody Wants To Be A Cat" ranskaksi on ihan täydellinen). Ihan oikeasti rakastan tota biisiä. Samaistun siihen vähän liikaakin.

Tunnen olevani ilmapallo, joka on poksahtanut ja läsähtänyt. Oon silti ihan iloinen, ainakin tällä hetkellä. Ens viikonloppuna on Ilosaarirock, jesh! Kaipaan elämääni uusia asioita ja seikkailuja. Ensimmäinen festarikokemus tulee tarpeeseen, alan olla jo aika innoissani, vaikken muista koko juttua yleensä. Bussimatkasta en kyllä tykkää, miks Joensuun pitää olla niin kaukana? Pitää miettiä käytännön juttuja vielä, mitä otan mukaan, monelta lähden kotoa että ehdin yöbussiin, mitä otan evääksi... Suunnittelu rentouttaa, se tekee asioista todellisempia.

Okei okei, nyt voisi olla aika mennä nukkumaan. Tekee mieli vieläkin fiilistellä Disney-biisejä, Spotify-soittolistoja, tumblria, jatkaa Dorian Grayn lukemista (on muuten aivan loistava kirja, huhhuh!), kirjoittaa tossa vastikään kunnolla aloittamaani kirjoitusprojektia... Mun sisäinen kello toimii yöeläimen tahtiin.

Lumikki Italiassa

MIRROR MIRROR
Gregory Maguire
****

Gregory Maguire on hieno kirjailija. Hänen käsialaansa ovat Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot sekä Noidan poika, aikuisille luotu vaihtotodellisuus Ihmemaa Ozista. Rakastan Gregory Maguirea. Rakastan Ihmemaa Ozia. Rakastan Noitaa ja Noidan poikaa. Ja rakastin Mirror Mirroria ihan yhtälailla, vaikka kovin hyvää palautetta se ei ole näköjään muilta saanutkaan.

Satu on tuttu, mutta uudet yksityiskohdat tekivät siitä ihan uudenlaisen sekoituksen. Kotoisan sellaisen. Maguiren kieli kuljetti tarinaa pehmeästi eteenpäin. Piirteet historiasta (CESARE JA LUCREZIA BORGIA!!!!!) ovat aina silmissäni plussaa: se tuo tarinaan ihan oman ulottuvuutensa. Borgioiden ympärillä pyörivät huhut on yhdistetty hahmoiksi, joissa kulkee legendojen pahuus sekä uskottavuus käsi kädessä. 1500-luvun Italia oli kivaa vaihtelua ja kaunis miljöö. Fantasiaelementit oli kuvailtu uskottavan epäuskottavasti. Uusi lempiasiani on Gregory Maguiren kääpiöt - juuri tälläisiähän niiden pitäisi olla, eikä mitään Disney-ukkoja!

Joissain arvostelussa näin, että Mirror Mirroria oli syytetty latteaksi, ettei hahmoilla ollut tilaa syventyä. Näen mistä heidän mielestään kiikasti, mutta en voi olla itse toisaalta lainkaan samaa mieltä. Minulle tuli vahva kuva useista hahmoisa: ei ehkä kaikista, mutten kokenut, että kaikilla hahmoilla oli sellaista roolia tarinassa, että se olisi ollut tarpeenkaan. Mirror Mirror on kuitenkin satu. Sen tarkoitus ei ole olla yhtä syvällinen kuin esimerkiksi Noita, niitä ei pidä mielestäni vertailla. Luin sen silti ahneesti ja nautin joka hetkestä. Eikä kirja mielestäni ollut yhtään niin yksiselitteinen kuin monet arvostelijat tuntuivat ajattelevan. Pienet asiat saivat hahmot vaikuttamaan aidoilta. Lucrezia oli lempihahmoni. Pahana "äitipuolena" hahmo ei kuitenkaan ollut läpeensä paha, tekojen taustalla oli motiivi. Mirror Mirror tarjosi minulle pieniä hienoja hetkiä ja oivalluksia, ja totesin haluavani lukea sen uudestaankin. Itseasiassa sisälläni heräsi melko heti kirjan tassuihini saatuani tarve omistaa  tämä opus. Se on aika harvinaista minulle, mutta kun kirjastosta varattu kirja sattuikin olemaan odottamani alkuperäisen version sijaan uskomattoman kaunis brittipainos, olin ihan myyty.

Ja hei, kirjassa vilahtaa yksisarvinenkin! Siinä on jo ihan tarpeeksi syytä rakastua. Yksisarviset ovat about sielunoppaitani, niin kornia kuin se onkin. Yksisarvisineen päivineen voisin sanoa Mirror Mirrorin olevan varmaankin peräti lempikirjoja, omassa pehmeässä kauneudessaa.

I am a gooseboy or am I a goose

The margin that seperates us is loose

Rakkaudesta Augusteniin

KUIVILLA
Augusten Burroughs
****½

Ensinnäkin muutama sananen itse kirjailijasta: Augusten Burroughs on omaelämänkerrallisia (ja yhden fiktiivisen) kirjoja kirjoja kirjoittava nero, joka on kohdannut kaiken mahdollisen ja enemmänkin. Nuoruutta varjostivat vaikeat perhesuhteet, äidin mielenterveysongelmat, hullun psykiatrin luona asuminen, suhde pedofiiliin... Agustenin ensimmäinen omaelämänkerrallinen romaani ja läpimurto, Juoksee saksien kanssa, kuvaa hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Luin sen kolmetoista-neljätoistavuotiaana, ja se on niitä kirjoja: samaistuin nuoren Augustenin tunteisiin ja jopa osaan kokemuksista. Tarina oli täynnä toivoa, se oli selviytymistarina. Jos Augusten selvisi noin paljosta, niin minäkin selviytyisin.

Selviytyminen ei ehkä kuitenkaan ole ihan oikea ilmaisu, ei täydessä puhtaudessaan. Kuivilla jatkaa tarinaa, joka jäi kesken: se kertoo oman elämänsä rakentaneesta nuoresta mainostoimistossa työskentelevästä menestyvästä ja tyylikkäästä New Yorkilaisesta. Jolla on paha alkoholiongelma. Kuivilla ei kerro kuitenkaan pelkästä alkolismista, ei todellakaan, vaan kirjassa risteilevät ihmissuhteet, tunteiden patoaminen ja yksinäisyys. Alkoholi on tärkeä osa elämää ja vaikuttaa kaikkeen. Taistelu sitä vastaan ei ole helppoa, elämässä tapahtuvat asiat vievät huomiota tärkeimmiltä.

Augustenin Burroughsin tyyli kirjoittaa aiheuttaa kieliorgasmeja. Kielikuvat ovat fiksuja (rakastan fiksuja kielikuvia) ja omaperäisiä, tarina soljuu eteenpäin sopivasti, vaikka välillä ajassa hypitään. Kirja on pakko lukea aika nopeasti, sitä ei halua jättää lojumaan päiväkausiksi yöpöydälle. Augustenin mieli on omaperäinen vekotin. Jos joku tylsempi ja vähemmän taiteellisesti lahjakas ihminen kirjoittaisi kirjan alkoholismista, täysin samoista kokemuksistakin, lukukokemus ei olisi näin mielenkiintoinen. Augusten vangitsee yksityiskohdat ja on jälleen ihanan itseironinen. Tunteet ovat vahvoja ja niihin samaistuu: joskus Augusten kuvailee omia tunteitani, ja rakastan sitä.

En oikeastaan edes keksi mitään huonoa sanottavaa. Silti täydet viisi tähteä tuntuvat, en oikein tiedä, epäsopivalta. Ehkä se johtuu vain siitä, etten saanut samanlaista kirjadarraa, kuin Juoksee saksien kanssa minussa aiheuttaa. Ja se taas saattaa johtua vain siitä, että Juoksee saksien kanssa on minulle henkilökohtaisempi teos, joka löi kertaheitolla ilmat pihalle - ehkä myös vähän se, että olen selvästi veljeni sisko: samoin kun hänen tekee mieli polttaa tupakkaa silloin, kun sen haitoista saarnataan, tajusin häiritsevän usein haluavani juoda, vaikka Augustenin elämä alkoholin kanssa oli täysi sekasotku. Hupsista.

Mahtava kirja, mahtava kirjailija. Rakastan. Illemmalla taidan katsoa Juoksee saksien kanssa -elokuvan (joka on hirveän aliarvostettu, mielestäni! näin sen ennen kuin luin kirjan, ja siinä on mielestäni ihanasti kaapattu kirjan henki, vaikka tietysti kirja onkin parempi - se sai minut haluamaan lukea kirjan ja se otti minut pehmeään syliinsä), jonka satuin eilen löytämään kirjastosta (rakastan kirjastoa). Tänään aloitin Gregory Maguiren kirjan Mirror Mirror, vaikuttaa lupaavalta!