NÚMERO DOS

1.1.2014


Vuosi sitten odotukseni kuluneelle vuodelle olivat aika korkeat. No vituiksi meni! Totta kai hyviä, loistavia, täydellisiäkin asioita tapahtui, mutta olin myös ihan kamalan hukassa ja turhautunut. Nyt toivon vain, että 2014 on mulle vähän ystävällisempi. Aloitan sen realistisemmissa tunnelmissa, mutta jälleen täynnä suomalaista sielunvoimaa. Tavoitteita on tavoiteltavina, uusia elokuvia katseltavina, seikkailuja seikkailtavina - eli kyllä mä pystyn tähän.

Välillä vähän pelottaakin tämä uusi vuosi. Tuntuu, että juuri tänä vuonna mun teot ja päätökset vaikuttavat mun tulevaisuuteen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirjoitukset: enää ei riitä, että lukee edellisenä iltana kokeeseen. Kesätöiden epätoivoinen haku, matka Skotlantiin, jatko-opintojen valitseminen... Niin paljon mua tässä maailmassa kiinnostaa ja niin vaikeaa on valita kaikkien niiden vaihtoehtojen listalta.

Pitäisi siis osata olla järkevämpi, vastuuntuntoisempi, aikuisempi. Mä haluan kasvaa, mutta välillä aika kuluu niin nopeasti, että pelkää jäävänsä jälkeen. Mutta hei, olen selviytyjä, ja jälleen kerran huomaan olevani vahvempi kuin koskaan. Olen ehtinyt kasvaa ja muuttua tänkin vuoden aikana niin paljon, olen ylpeä siitä, itsestäni. Koko ajan enemmän olen se ihminen, joka haluaisinkin olla. Enää en aio hukata itseäni (paitsi pieniksi hetkiksi ja se on ihan okei).

BRING IT ON, BITCHES! Mä olen valmis.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Lukijat

Design by Mooi. Customized by Mimosa.
. Sisällön tarjoaa Blogger.