Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

Juttuja

2.4.2014

HOW I MET YOUR MOTHER. Petyin loppuun. Koko sarjassa ei ole yhtään oikeasti huonoa jaksoa - paitsi nää kaksi vikaa. Sarjan loppu oltiin suunniteltu - ja kuvattu, koska siinä näkyi Tedin ja lapsien välinen keskustelu tulevaisuudessa - jo sarjan alkaessa, mutta enää se ei istunut kuvaan, sarjan jatkuttua niin pitkään kaikki hahmot ovat kasvaneet niin paljon. Hahmojen kehityksessä otettiin hirveä harppaus taaksepäin ja se vain turhautti ja ärsytti. Musta tuntuu, että about kaikki fanit vihasivat loppua. Surullista, miten näin voi käydä - mutta, taidan vain unohtaa nää kaksi vikaa jaksoa ja tyytyä omiin mielikuviini tapahtumista. (ja ei, se ei johdu siitä että asiat eivät menneet minun haluamallani tavalla, mutta kun ne vaikuttivat vääriltä tarinan kulkua ajatellen ja toteutuskaan ei toiminut)

KIPEÄNÄ. Tänään kuuntelen Disney-biisejä ja laiskottelen. Onneksi tänään oli viimeinen koeviikon koekoe, huomenna ja ylihuomenna on palautteita, esityksiä, tekstitaidon kirjoittamista ja muuta shittiä, joten vain yksi koe jää uusintakokeeseen. Aika kamala olo.


MILK. Aivan loistava elokuva. Sai mut itkemään ja rakastumaan Harvey Milkiin. Elämä on epäreilua, mutta ihanasti leffa ei ollut alavireinen, vaan keskittyi siihen mitä Milk saavutti. Loistavia roolisuorituksia ja mun symppaamia näyttelijöitä. (James Franco oli liian komea, viikset ja punainen tukka ah )

TELEVISIO: TWIN PEAKS & THREESOME. Katsoin Twin Peaksin ensimmäisen jakson sunnuntaina, vihdoinkin. Tää on niin kulttiklassikko, että oli jo aikakin sivistää vähän itseäni. Vaikuttaa erittäin loistavalta, tänään jatkuu! Aloitin myös katsomaan ihanaa brittisitcomia, Threesomea aka Kimppakolmosia suomeksi. Ekan jakson katsoin Areenasta, mutta tää tulee perjantaisin puoli yhdeksältä kakkoselta! Oon maratoonannut liikaa sarjoja netistä, nyt tuntuu niin kummalliselta odottaa uutta jaksoa viikon ajan televisiosta - toisaalta se on aika kivaa ja tunnelmallista. Ihana sarja, rakastan sen huumoria.

VAPAUS. Viime viikonloppuna oli vikat työt, eli nyt saan riehua koko loppukevään. En ole vielä aivan varma milloin saan palkan, ensi viikolla tai vähän myöhemmin - joka tapauksessa ennen Skotlannin matkaa, ja se on tärkeintä. Toiseksi viimeinen koeviikko siis myös menossa, kohta on jo kesä!

KAMERA. Kamerani on siis edelleen mäsä, siksi omia valokuvia ei ole viime aikoina näkynyt. Veli käy ehkä kääntymässä siellä kaupassa, mistä se on ostettu, ja heitän kameran sitten sille mukaan: itse kun en kyseiseen kaupunkiin olekaan menossa ihan vielä. Olen kuitenkin jo aika varma, että ostan seuraavaksi järjestelmäkameran, oon katsellut erilaisia vaihtoehtoja ja seuraavaksi pitäisi tutkiskella käytettyjä vaihtoehtoja.

Mä haluun

18.2.2014

1. Söpöjä mekkoja


2. Lukea mielenkiintoiselta vaikuttavia kirjoja


Rainbow Rowell: Fangirl
Tästä on puhuttu. Toisaalta oon just sen takia vähän epäluuloinen: esimerkiksi olin aivan varma John Greenin käännyttävän minut takaisin nuortenkirjojen pariin, mutta kun aloitin Looking For Alaskan... Se ei ollut yhtään minun tyyppiseni, lopetin sen kesken. (Haluaisin vielä yrittää lukea The Fault In Our Starsin koska se vaikuttaa ihanalta, mutta vähän pelottaa miten käy. Haluaisin pitää siitä niin paljon.) Mutta ainakin tässä on söpö kansi ja viimeaikoina olen antanut itselleni luvan katsoa asioita pelkän ulkoasunkin mukaan, koska hyvän kannen pitäisi kertoa kyllä tarvittavan kirjasta. Luulisin, että tämä nyt ainakin on ihan mielenkiintoinen, vaikkei ehkä edes hyvä.

Jandy Nelson: I'll Give You The Sun
John Green ei saanut minua suhtautumaan korrektimmin nuortenkirjoihin, mutta Jandy Nelsonin esikoisromaani The Sky Is Everywhere sen sijaan lensi salamana lempikirjoihini - vaikka sisälsikin jonkinverran ärsyttävää teiniromanssia. Minulla ei ole mitään hajua mistä tämä uusi romaani tulee kertomaan, mutta sillä ei ole oikeasti mitään väliä. The Sky Is Everywheren salaisuus piili kauniissa kielessä: kirjailija on runoilija, ja sen kuuli. Kirja oli upeita oivalluksia ja kauniita lauseita täynnä, joten luottoa seuraavaankin kirjaan on ja paljon (ja taas, söpö kansi!). En malta odottaa julkaisua, se on tietojeni mukaan tulossa syyskuussa.

3. GUARDIANS OF THE GALAXYN TRAILERIN. NYT. HETI.

Tätä ei tarvitse onneksi odottaa enää kauaa - traileri julkaistaan tänään Jimmy Kimmel Show'ssa. Mutta hiton aikaerot: Suomessa kello onkin 6:35 aamulla. Huomenna. Olen odottanut traileria innolla ja ollut hermostunut ja epätietoinen ja hämmentynyt. Pian odotus palkitaan. (mun pitäisi varmaan kirjoittaa kokonainen postaus siitä, miksi tämä leffa saa mut innostumaan näin kamalasti)

4. Tatuoinnin 

Mielellään tekijänä Sasha Unisex, jonka kätösistä tuo ylempi kuva on syntynyt (en kehdannut ottaa kuvaa, jossa valmis tatuointi näkyi asiakkaan iholla). Rakastan vain tuota tyyliä niin paljon. Oih. OIH! Ehkä vielä jonakin päivänä odottaa reissu Pietariin tatuointia ottamaan!

5. Seikkailla

Rakkautta & Anarkiaa

17.9.2013

Päädyin selailemaan Rakkautta & Anarkiaa -festareiden ohjelmistoa, ja vaikken sitä ollut suunnitellut, varasin liput Great Expectations ja Ginger & Rosa -elokuvien näytöksiin. Harmittaa vaan, kun sen suunnittelemattomuuden takia en enää millään ehtinyt hirveästi hehkutettuun Adèlen elämään - osat 1 ja 2 lippuja saamaan. :c

Listalla oli paljon mielenkiintoisia elokuvia. Valitsin Great Expectationsin, koska Charles Dickens. Olin vähän kahden vaiheilla kylläkin, koska minulla on juuri nyt alkuperäinen kirja kesken ja minulla ei ole ihan niin suuria odotuksia (a pun intended) elokuvan suhteen. Yksi lempisarjoistani nimittäin perustuu samaan kirjaan (traileri), ja tuntuu vaikealta ajatellakaan minkään muun voittavan sitä. IMDb on samaa mieltä, että tv-sarja on parempi. Vain yli kahden tunnin pituus tuntuu myös vähän ankean lyhyeltä, kirja ja tarinan aikajatkumo kuitenkin ovat pitkiä. Plussaa Helena Bonham-Carterista ja Holliday Graingerista, rakkaasta Lucrezia Borgiastani.


 
Ginger & Rosan traileri taas hyppäsi silmiin eri elokuvia selaillessani. Jotenkin se vain huusi, että "katso minut, tulet rakastamaan minua!!" Tuollaisia kutsuja on kuunneltava. Vähän enemmän elokuvaan perehtyessäni tajusin ohjaajan olevan tuttu Orlandosta, joka on todella arvostettu ja aika kivaisa katselukokemus. Näyttelijäsuorituksia kehuttiin, ja jo trailerin perusteella näyttää olevan ihan totta tuo palaute. Odotan innolla!

TAIKAA

13.9.2013

Suuri osa maailmasta on varmaan jo herännyt merkittävään uutiseen: J.K. Rowling käsikirjoittaa uuden elokuvan velhomaailmasta! Ensimmäinen reaktioni oli hiljainen myhäilevä hihitys, sitten heräsi vähän epäluuloja. Elokuvalle mainitaan tulevan mahdollisesti jatkoa - en oikeastaan pidä siitä ajatuksesta, ellei seuraavina osina ole jotain todella mahtavaa. Aika loogiselta kuulostaisi seuraavan filmatisoinnin olevan Huispaus kautta aikojen: huispausta ei ole käsiteltykään elokuvissa niin paljon, ja itse haaveilen sarjasta velhomaailmaa syventävistä elokuvista, enkä pintaraapaisuksi jäävästä toimintaseikkailutrilogiasta. Mielikuvitukseni maalailee Lisko Scamanderin seikkailuista eteeni tyylikästä vanhanaikaista miljöötä, persoonallisen päähahmon, taikamaailman avartumista ja noh, kyllä myöskin söpön toimintaseikkailun.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirjan tuotot menivät kokonaan hyväntekeväisyyteen, joten olisi mahtavaa, että tämäkin tuotos olisi mukana tekemässä hyvää.

7.7.

7.7.2013

Yöllä parasta on disney-dubbien vertailu ja musiikki ja haaveilu. Ei nukkuminen, ei tietenkään. Katsoin tänään eilen kaksi elokuvaa: Stardustin, joka perustuu Neil Gaimanin kelvolliseen - muttei erityisen loistavaan - romaaniin, ja joka oli kammottavan turha liian monilta osilta (kelasin varmaankin ensimmäistä kertaa ikinä kohtauksia pikana, kun kuitenkin halusin nähdä sen loppuun asti) ja Paprikan. Paprika tasapainoitti elokuvajärkytystäni olemalla ihan mahtava, juuri niin hyvä kuin olin odottanutkin, mutta erilainen kuin ajattelin. Satoshi Kon on näköjään nero. Aikaisemmin olen nähnyt samalta ohjaajalta Tokyo Godfathersin osittain, ajattelin katsoa sen uudelleen lähipäivinä.

Ei Stardust kuitenkaan ihan läpimätä ollut. Siinä oli taivasmerirosvoja: rakastin pienenä merirosvon leikkimistä (yarrr!! olin just niin tyttömäinen lapsi) ja jos alus lentää taivaalla ja on vähän steampunk, se on vähintään tuplasti normaaleja merirosvoja parempaa. (oli elokuvassa muitakin hyviä puolia, mutta aivokapasiteettini ei riitä niiden erotteluun juuri nyt, eikä sillä ole väliäkään. kokonaisuutena huono, piste) Niistä palautuikin mieleeni Disneyn Aarreplaneetta, ja oonkin ihan kunnialla ehtinyt popittaa I'm Still Here -biisiä leffasta. Luonnollisesti suomeksi, lapsuuden leffat on melkein poikkeuksetta parhaita äidinkielellä (paitsi Anastasia, ja tänään opin myös, että Aristokattien "Everybody Wants To Be A Cat" ranskaksi on ihan täydellinen). Ihan oikeasti rakastan tota biisiä. Samaistun siihen vähän liikaakin.


Tunnen olevani ilmapallo, joka on poksahtanut ja läsähtänyt. Oon silti ihan iloinen, ainakin tällä hetkellä. Ens viikonloppuna on Ilosaarirock, jesh! Kaipaan elämääni uusia asioita ja seikkailuja. Ensimmäinen festarikokemus tulee tarpeeseen, alan olla jo aika innoissani, vaikken muista koko juttua yleensä. Bussimatkasta en kyllä tykkää, miks Joensuun pitää olla niin kaukana? Pitää miettiä käytännön juttuja vielä, mitä otan mukaan, monelta lähden kotoa että ehdin yöbussiin, mitä otan evääksi... Suunnittelu rentouttaa, se tekee asioista todellisempia.

Okei okei, nyt voisi olla aika mennä nukkumaan. Tekee mieli vieläkin fiilistellä Disney-biisejä, Spotify-soittolistoja, tumblria, jatkaa Dorian Grayn lukemista (on muuten aivan loistava kirja, huhhuh!), kirjoittaa tossa vastikään kunnolla aloittamaani kirjoitusprojektia... Mun sisäinen kello toimii yöeläimen tahtiin.

Kuolisitko puolestani, Jeesus?

3.4.2013

Katsoin pitkäperjantaina Jesus Christ Superstarin toisen kerran neljän vuoden tauon jälkeen. On se edelleen aivan uskomaton elokuva. 7.8.2013 tulee neljäkymmentä vuotta elokuvan julkaisemisesta, mutta yhtään se ei oo vanhentunut. Alkaa ällöttää erikoistehosteraiskaus nykyelokuvissa, kun miettii miten hyvin - täydellisesti - kaiken saa toimimaan ilmankin.


Viimeksi kun näin elokuvan, mietin ettei Jeesus ollut Jumalan poika. Nyt mietin, että mitä jos olikin. Mitäköhän ensi kerralla? Tässä taitaa olla mun uusi pääsiäisperinne.

Melkein täydellinen elokuva

17.3.2013


Mä en oikein edes tiedä, mitä haluaisin sanoa Brokenista. Se lähenteli täydellisyyttä, oli kaunis, elämänmakuinen ja ihan hirveän surullinen. Nyyhkytin läpi elokuvan, mutta nauroin myös pienille hienovaraisen humoristisille kohdille. Jokaikinen näyttelijä oli vahvasti mukana rooleissaan, rakastan Tim Rothia ihan liikaa ja Cillian Murphy osoittautui kehujensa arvoiseksi (en ole häntä missään aiemmin nähnyt). Eloise Laurence veti Skunk-tytön pääosan upeasti ensimmäisessä roolissaan. Kaikki hahmot ja koko elokuva olivat niin aitoja, joten tällä kertaa en itkenyt sen takia, että itken helposti, vaan koska oikeasti välitin valkokankaan tapahtumista.

Rakastin elokuvan yksityiskohtia, näyttelijöitä, tapaa, jolla tarina oli sidottu yhteen, brittiläistä miljöötä, musiikkia (varsinkin tämän postauksen biisi Colours oli aivan ihana, olen kuunnellut sitä monta kertaa eilisillasta lähtien), puvustusta ja Skunkin isoveljen karhupipoa... Broken on ohjaaja Rufus Norrisin esikoispitkä, ennen Brokenia hän oli ohjannut teatteria ja yhden lyhyelokuvan. Aika uskomatonta lahjakkuutta.

COLOURS
Blue is where I want to be
When I’m down I’m in the sea
Looking up the monsters in the clouds
Red’s the colour when you’re dead
If you find me gone I’m just in bed
Reading upon fairytales instead

Now, I know so many things
Go feed and now grow wings
To carry me back home
To my house just made of bricks
Well, that’s just such a fix
To ever hold me down

White is what I was to start
Broken by my open heart
Falling down and falling up again
Black is white the other way
Paradise is in the grey
All my colours mixing up again

Now, I know so many things
Go feed and now grow wings
To carry me back home
To my house just made of bricks
Well, that’s just such a fix
To ever hold me down

Elokuva viikossa pitää miehen tiellä

9.3.2013

Mä rakastan elokuvia, mutta katson niitä ihan liian vähän. Päätin siis, että tästä lähtien mä katson vähintään yhden (mielellään hyvän) elokuvan viikossa ja mielellään myös kerron siitä ajatuksia. Olen jo melkein aloittanutkin:

vko 9 - Harry Potter ja Puoliverinen prinssi
Vietettiin leffailtaa parin kaverin kanssa, elokuva unohtui, mutta hätiin kaiveltiin Potterit! Tätä yksilöä en ole nähnyt pitkiin aikoihin, ja oikeasti sehän on Potter-leffojen parhaimmistoa (vaikken koskaan ole ihan hirveästi niistä välittänyt lukuunottamatta ensimmäisen kahden elokuvan söpöä nostalgiaa).


vko 10 - Les Misérables
Niin kuin kerroin.

vko 11 - Broken
Näin trailerin elokuvateatterissa ja totesin, että tää taitaa olla elokuva, jota tulen oikeasti rakastamaan. Vaikuttaa ihan mahtavalta! Tim Roth on vieläpä siinä, heppu oli erään vanhan lempisarjani pääosassa... Niin tuttu naama ja ääni nostatti heti lämpimän tunteen sydämeeni. Ensi viikonloppuna ollaan menossa katsomaan pätkä kaverini kanssa. c: Mulla on ehkä melkein liiankin suuria odotuksia, eh eh. Nyt-liitteen arvostelussakin tää sai neljä tähteä.

Kuuletko kuinka kansa laulaa?

Kävin katsomassa Les Misérablesin keskiviikkona. Se oli hyvä, muttei saanut mussa aikaan mitään valtavaa woah-tunnetta. Sai se mut itkemään (paljonkin), mutta oli kuitenkin turhan Hollywood. Lempiasiani elokuvassa oli mahtava valaistus, siihen kiinnitti heti alusta asti huomiota. Se oli aika woah. Musiikkipainoitteisuus tuntui aluksi jopa minusta, musikaaleja suhteellisen paljon kuluttavasta ihmisestä, aika oudolta. Elokuva oli hirveän musikaalimainen... mutta kuitenkin elokuva. Tyylikäs se oli, muutenkin kuin valaistuksen osalta, mutta yksi tietty huono kuvakulma häiritsee vieläkin (hah).

Näyttelijät suoriutuivat yleisesti loistavasti, mutta Mariuksen näyttelijä Eddie Redmayne oli vähän pettymys - ei sillä, että se olisi ollut huono, mutta minulla oli suuria odotuksia, jotka eivät ihan täyttyneet. Redmayne näytteli nimittäin eräässä lempisarjoistani (Taivaan pilarit/The Pillars of the Earth), jossa rakastin miestä ihan valtavasti. En tiedä miten paljon eroa oikeasti oli, mutta nyt tuntui, että Jack oli paljon uskottavampi kuin Marius. Ehkä se johtui siitäkin, ettei Mariuksen lauluääni ollut ihan henkilökohtaisten mieltymyksieni mukainen. Tarina oli mielenkiintoinen (ja historiallisuus on ainakin mulle aina plussaa), mutta asiat tulivat vähän liian suoraan eikä tapahtumiin oikein tuntunut kuitenkaan olevan tarpeeksi kosketuspintaa. Itseeni iski parhaiten vallankumousliikkeen vaiheet. Ilman sitä ulottuvuutta koko elokuva olisi jäänyt - minun mielestäni - aika köyhäksi, se toi sopivasti twistiä ja sitä tiettyä kohtalokasta tunnetta tulevaisuudesta ja yhteisestä asiasta. Vive la France! Lempihahmonikin oli Enjolras, kapinallisten johtaja, jonka nimeä en edelleen muista oikein. Aaron Tveit oli roolissa kuin kotonaan (ja muistutti jotenkin jännästi Damien Lewis'iä, unohtamattakaan kiharoita, joita en voi vastustaa miehillä).


Joka tapauksessa Les Misérables on elokuva, josta ei oikein voi olla pitämättä. Siinä on vähän kaikille nautittavaa - jos pidät anarkiasta, 1800-luvusta, Ranskasta, musikaaleista, romantiikasta tai vaikkapa zombietaisteluista, tulet todennäköisesti pitämään myös Les Misistä. Suosittelen, tulee olemaan vähintäänkin mielenkiintoinen katselukokemus. Eikä niitä kaikkia ehdokkuuksiakaan oltu ihan hatusta revitty, vaikka tietyiltä osilta elokuva jättikin parantamisen varaa. Nyt haluaisin ihan hirveästi lukea alkuperäisen kirjan ja vertailla, miettiä mitä olisin itse tehnyt toisin ja nähdä miten syvälle kirja uppoaa.

Taidetta Disneyltä

2.2.2013


Eilen vai edellispäivänä, en muista eikä se ole merkityksellistä, heräsin ja avasin Facebookin puhelimellani. Sieltä löysin linkin tähän Disneyn uuteen lyhytelokuvaan.

Hurmaava, kaunis, ah. Itkinkin vähäsen.

HOBITTI

13.12.2012

Eilen kello 18:00. Olin sen jälkeen niin hobittipärinöissä, etten saanut unta. Nyt väsyttää ihan hirveesti, viimeisellä tunnilla kuulin kaksi kertaa väärin jotain, minkä tulkitsin "hobitiksi".

Olen onnellinen.

Paluu Keski-Maahan

24.11.2012

Liput Hobittiin jeajeajeajeajeajeajeajea!!! 12.12.12 on ihan pian!


En osaa sanoa järkevää. Voisin yrittää kertoa syvällisesti siitä, miten käperryin vanhempieni makuuhuoneessa nojatuoliin ja vain kuuntelin, miten Keski-Maa heräsi henkiin äitini lukiessa minulle ääneen. Siitä, miten ihana meidän Taru sormusten herrasta -painoksemme on ja kuinka rakastan sen hipelöintiä, tai miten vaikutuin kun näin elokuvat ensimmäistä kertaa. Tai siitä, miten olen aina rakastanut hobitteja. Tai kuinka paljon arvostan Percy Jacksonia ja Klonkun näyttelijää, Andy Serkisiä. Tai miten olen aina rakastanut Hobitti eli sinne ja takaisin -nimeä. Tai kuinka paljon henkistä kipua tunnen, kun tajusin että meidän upeat Hobitti-sarjakuvakirjat ovat tuntemattomassa sijainnissa x.

Mut sen sijaan mä katson videoita hobitin tuotannosta. Ja melkein itken.

Ja niin minulla on taas yksi lempielokuva lisää

14.9.2012

Katsoin viime sunnuntaina Tarsem Singhin ohjaaman elokuvan The Fall, ja olen vieläkin aika blown away. Se oli upea upea upea elokuva!

Alunperin näin elokuvan trailerin joskus vuosi sitten, ja ihastuin heti sen visuaaliseen ilmeeseen. En tiennyt yhtään mitään elokuvasta, mutta halusin nähdä sen. En saanut aikaiseksi katsoa sitä kuin vasta nyt, ja vähän harmittaa. Olisin voinut nautiskella sen mahtavuudesta jo aikaisemmin.

En halua kertoa liikaa juonesta, koska tämä on juuri sellainen elokuva, että oli oikeasti aivan loistavaa, etten tiennyt siitä paljoa etukäteen. Alkuasetelma on kuitenkin tämä: eletään 1920-lukua Los Angelesissa, viisivuotias loukkaantunut Alexandria on hoidossa sairaalassa. Tyttö tutustuu toiseen potilaaseen, mieheen, joka alkaa kertoa hänelle ihmeellistä tarinaa. Ja kuinkas sitten kävikään...

Pidän Tarsem Singhistä muutenkin. Kävin katsomassa Kerro, kerro kuvastimen elokuvateatterissa, ja nautin senkin kauniista kuvakerronnasta. Lumikki-leffa oli muutenkin aivan kelpo elokuva ja mieleenpainuva kokemus. Se oli inspiroiva, vaikkei mikään mestariteos ihan kaikilta osin ollutkaan.

Molemmissa näkemissäni hänen elokuvissaan yhdistyy taianomaisuus, mutta The Fall oli tuhat kertaa parempi. Se oli täynnä tunnetta. Itkin paikoin (enkä minä oikeasti vuodata kyyneleitä monien elokuvien takia), ihailin upeita värejä ja maisemia ja käsikirjoitusta ja Lee Pacea, joka on komea komea mies. Catinca Untaru oli suloinen ja uskottava Alexandriana. Kaikki tuntui toimivan tässä omaperäisessä paketissa.

Suosittelen lämpimästi.

Lukijat

Design by Mooi. Customized by Mimosa.
. Sisällön tarjoaa Blogger.