Hiihtoloman viimeinen päivä, vähän kipeä olo, mutta niin harmoninen hassu onnellisen haikea tunne... Viikko on ollut ihana, oikeasti yksi parhaista ikinä, joskin kiireinen. Tänään mä siis vaan lepäilen ja fiilistelen ja kuuntelen musiikkia ja luen A Dance With Dragonsia. Miten niin mun piti lukea kemiaa, koska en ihan oikeasti osaa? Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja tällä hetkellä kemia ei ole lähelläkään prioriteettilistani kärkeä.
 

Olen sisustanut vähän seiniäni, pyhitin Patrickille yhden vaatekaappini ovista: Hesarista leikattu lehtijuttu, printattu kuva, keikkalippuni. Toiseen oveen alan keräämään Tulen ja jään laulu/Game of Thrones -juttuja, siihen päätyi Metro-lehdestä leikkaamani vanha Richard Maddenin haastattelu sekä pari Desucon Frostbitestä viikko sitten ostamaani korttia. Aamulla kävin ihanan auringonpaisteisella lenkillä merenrannalla. Veljeni (jonka tajusin olevan viisitoista päivää vanhempi kuin Patrick Wolf, hah) pitäisi tulla tänään käymään, nyt olen yksin eläinten kanssa kun äitikään ei vielä ole tullut kotiin. Inspiroi, minulla on suunnitelmia elämälleni, Patrick Wolf, Patrick Wolf, tänään maailma on uusi hui.

Juuretta, mutta kantavatko siipeni?

Marina and the Diamonds - Rootless
 

Mä kaipaan koko ajan kaikkea. Musta tuntuu, että voisin löytää jotain uutta, mutta silti niin tuttua, jos pääsisin matkustamaan tiettyihin paikkoihin, vaikka Lontooseen, Islantiin ja Beijingiin. Luulen että maailma on käsissäni ja haluan päästä seikkailemaan, mutta en mä pysty. Nyt ois haisu eräästä seikkailusta, johon saattaisin pystyä osallistumaan, jos vähän tutkisin asioita: ensi vuonna koulussani on kurssi, jossa tutustutaan opiskeluun ulkomaisissa yliopistoissa ja lopuksi vieraillaan Edinburghissa. Se on kuulemma ihana kaupunki ja hyvä ystäväni tuli juuri eilen Skotlannista (tosin hän oli Glasgow'ssa). Eilen oli myrskyisä päivä, ja mietin taas, että mitä mä täällä oikein teen, mikä mua pidättelee? Voisinhan mä lähteä niiksi neljäksi vuodeksi pois. Saattaisin vaikka löytää henkisen kotini, jota en ole koskaan kohdannut, paitsi pieninä hetkinä Stokmannin ja Akateemisen välisellä kävelykadulla ja Nagoyan pimenevässä illassa mainosvalojen alla. Koti on pienissä hetkissä, mutta haluaisin kuulua jonnekin.

Mä en aina ymmärrä itseäni, en ymmärrä mun tunteitani ja elämääni. En ole tunne oloani kotoisaksi aina edes omassa päässäni. Yleensä asiat ovat hyvin, mutta silloin kuin muistaa taas etteivät ne täysin olekaan, hukuttaudun omaan pahaan olooni. Mun mielialani vaihtelevat mun makuuni ihan liikaa. En tiedä millaista on tuntea olonsa neutraaliksi, kaikki on joko hirveän hyvin tai hirveän huonosti. You win or you lose. Tai sitten olen vaan ihan hirveän levoton, tunnen oloni täysin tyhjäksi tai haikeaksi. En jaksa itseäni, olen laiska ja saamaton ja heittäydyn martyyriksi enkä osaa aina olla kiitollinen siitä, miten paljon olen kuitenkin saanut. Otan asiat liian vakavasti ja tunnen, ettei kukaan välitä, vaikka oikeasti moni ihminen niin tekeekin. Odotan asioita sinisilmäisesti ja turhaudun kun en saavuta niitä. Turhaudun muutenkin helposti, itken ja raivoan ja potkin ovia. Olen itsepäinen enkä aina käyttäydy ystävällisesti. Mietin, ettei mun elämälläni ole sisältöä, vaikka sehän on ihan mun käsissäni. Mä voin tehdä ihan vapaasti asioita, joilla on oikeasti merkitystä.

"My life has a superb cast but I can't figure out the plot."

Unelmaelämää, nyt ja aina

Minä haluan matkustella ja seikkailla, lisää rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, osata ottaa rennosti ja vähän tasaisemman mielen. Haluan löytää jonkun, jonka kanssa jakaa mahdollisimman pitkä taival elämästäni, mielellään koko loppuelämä, mutta olen sen verran realisti etten usko siihen ainoaan oikeaan. Se joku saisi mielellään olla kiharahiuksinen, suloinen ja sympaattinen tyyppi, jolla on huumorintajua ja luovaa näkökulmaa ja ruutupaita. Tai sitten Joe Dempsie. Sillä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole merkitystä, kunhan saan antaa ja ottaa vastaan rakkautta ja käpertyä iltaisin lämpimään kainaloon. Haluan jakaa sen henkilön kanssa pienen kotoisan asunnon, jonka voisimme sisustaa yhdessä omannäköiseksemme, sekä akita-rotuisen koiran ja maatiaiskissan. Ehkä pari lasta joskus myöhemmin, jos siltä vielä tuntuu, pienistä ihmissieluista paljon huolta ja vaivaa, mutta vielä enemmän rakkautta. Juoda teetä kauniista mukista rakkaan ihmisen vieressä joka aamu.

Haluan opiskella ja tutustua sitä kautta uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, haluan mielenkiintoisen ja motivoivan luovan ammatin, joka tarjoaa haasteita ja jossa opin hyväksi. Oli se sitten elokuvaleikkausta, -lavastusta, -ohjausta, kuvataideopetusta, käsikirjoitusta tai mitä tahansa, haluan antaa ihmisille jotain merkityksellistä. Taide on minulle luonnollinen keino siihen, mutta voisin kuvitella itseni aivan yhtä hyvin päiväkodin opettajaksikin. Haluan tehdä jotain, mistä nautin, ja saada siitä kiitosta. Haluan olla osa kokonaisuutta, joka luo ison, ehjän ja kauniin kuvan.

Haluan oppia soittamaan ukulelea kunnolla ja soitella kesäisin puistossa, viettää piknikiä ja nostaa maljan ystävyydelle. Haluan antaa ihmisille ympärilläni voimaa ja osan onnestani. Nähdä maailman vähän eri tavalla eri päivinä, tavata ihailemiani ihmisiä ja kertoa, miten paljon he ovat minuun vaikuttaneet. Haluan olla ystävällinen ja lämmin ja ilahduttaa ihmisiä. Haluan lukea lempikirjasarjani loppuun ja saada selville sen loppuratkaisun, ja nähdä kaikki Doctor Whon jaksot 50 vuoden ajalta ja tulevaisuudessa. Haluan löytää uusia upeita elokuvia ja tv-sarjoja ja taiteilijoita ja kirjoja ja kokemuksia. Haluan seikkailla autiossa talossa, kehittyä ihmisenä, pitää ystävät lähellä ja vielä lähempänä. Oppia tuntemaan itsenikin paremmin.

Haluan kirjoittaa muutaman kirjan. Menestys ei ole tärkeää, mutta haluan silittää esikoisromaanini selkämystä kirjakaupassa ja saada edes hieman kiitosta, kuulla kerran, miten joku sanoo: "kirjasi inspiroi minua". Haluan käydä Lontoossa ja asua siellä tai muualla Britanniassa jonkun aikaa, puoli vuotta, vuoden, neljä vuotta... Miksei koko loppuelämää? Minulla ei ole juuria, mutta siivet joilla olen vapaa lentämään. Se on joskus surullista, mutta tunnen oloni kotoisaksi missä sitten olenkin. Haluan vastakin, haluan tehdä koko todellisuudesta kotini. 

Ennen kaikkea haluan olla onnellinen. Tajusin, että minähän elän jo unelmaani: vapaus haaveilla ja tavoitella tähtiä on jo toteutunutta unelmaa. Ilman sitä vapautta elämä olisi aika merkityksetöntä. Olen onnellinen. Tänään on helppoa kuvitella, että minä olen todella se ihminen, joka halusinkin olla. Että on melkein valmis kaikessa epätäydellisyydessään.

Sanoja

Onko onnellisuus sitä, että voi hymyillä vaikka on surullinen? Minä olen onnellinen, tässä universumissani, vaikka kaikki asiat eivät ole ihan paikoillaan. Olen kyllästynyt järjestelemään, yrittämiseen, selvittelyyn. Minä olen täällä, tälläisenä, ja asiat ovat niin kuin ovat, vaikken aina niitä ymmärtäisikään.

Ainahan mä olen hämmentynyt, mutta nyt olen kyllästynyt. Mut mitä mä teen? En osaa sanoa. Ehkä mä seuraan sitä luonnollista reittiä, kuljen sitä niin kauan kuin jaksan tai uskallan. Kunnes tulee risteys ja täytyy päättää. Mun on pakko tehdä jotain, eikä oikeen ole vaihtoehtojakaan. Ja sitten on asioita, joihin en voi vaikuttaa. En vaan voi. Sitten mä kärsin, niin kuin aina. Se on mun osani, uhrin rooli, mutta mä olen rohkea. Olen selvinnyt ja selviän vastakin. Sen mä olen ainakin päättänyt. Enää en putoa pohjalle, mä leijailen turvallisesti seuraavaalle oksalle. Mun omalle oksalleni.

Tää maailma on huvittava ja kamala ja ihana ja kamalan ihana. Mut vielä mä laitan asiat järjestykseen, jonkinlaiseen, rakennan sanoista pesän. Rakennan tulevaisuuteni. Mulla on kai kaikki palaset kuitenkin, vaikka tuntuu, että ne on ihan hukassa. Joku päivä mä voin huokaista helpotuksesta.

Darren Criss - It's Time

It's time to begin, isn't it?

I'll get a little big bigger

but then I'll admit

I'm just the same as I was

oh don't you understand

I'm never changing who I am

Kaikki alkaa nollasta ja jatkuu niin kauas, kuin jaksan juosta

 
Mä nyt tiedän mitä mä halua, ehkä tai ehkä ei, mutta kuitenkin edes vähäsen. Se on tietämisen vapautta, mutta myös tietämättömyyden - mitä vain voi tapahtua, milloin vain. Uudet tuulet voi hyökätä mun kimppuun niin kuin hirmumyrskyt, mutta koska mulla on betonikengät varastossa, mä pysyn paikoillani ja sitten mä lennän pois ja nauran. Hahhahahaa! Oikea suunta mulla joka tapauksessa on, kai. Ja ainakin mulla on nyt kirjahyllyt ja kaunis seinä.

Just nyt mua inspiroi mun karvahattuni, ihmiset joita en tunne, kirjeet, fisheye, Lontoo, sanojen taivuttelu, kaksi euroa maksanut kesäinen toppi Monkista, The Sims 3 Supernatural ja marjarahka, jossa on suklaahippusia. Kirjoitan "koko ajan" äikän projektikirjoitelmaa. Huomenna mä käyn hakemassa mun täydellisen laukkuni suutarilta ja ostelemassa kirjekuoria sun muuta. Sitten kirjoitan kirjeen eräälle tytölle, jolla on kaunis nimi ja hauska osoite. Kirjoitan myös kesätyöhakemuksen ja nostan peukut pystyyn.

Muutoksia, muutoksia, muutoksia

Joskus mä olin tosi surullinen, yksinäinen, sulkeutunut. Mä vaan halusin et mun elämä muuttuisi, haaveilin että kaikki olisi äkkiä vaan paremmin. Halusin olla onnellinen.

Mutta fakta on, että muutos ei tule yllättäen. Yhtenä päivänä sitä vaan tajuaa, että hiljalleen kaikki on hetki hetkeltä muuttunut paremmaksi. Oon ollut jo pitkään ihan älyttömän onnellinen. Kaikista ongelmista ei pääse ikinä eroon, mutta kun vertaa millainen olin vaikka vain vuosikin sitten ja nyt... Olin ihan toinen ihminen. Saattaisin kokea oloni hölmöksi sen tähden, mutta mä en ole vastuussa mulle tapahtuneista asioista. Tärkeintä on, että nyt mä voin hyvin. Olen onnistunut herättämään positiivisen, iloisen elämänasenteeni jostain syvältä sisältäni. Oon löytänyt itseni, ja olen (yleensä) todella ylpeä siitä kuka oon.

Siperia opettaa.

 

Minä pienenä - quality artist since 1996.