1. Söpöjä mekkoja

Bank Fashion // Black Milk Clothing // Polkashop

2. Lukea mielenkiintoiselta vaikuttavia kirjoja

Rainbow Rowell: Fangirl

Tästä on puhuttu. Toisaalta oon just sen takia vähän epäluuloinen: esimerkiksi olin aivan varma John Greenin käännyttävän minut takaisin nuortenkirjojen pariin, mutta kun aloitin Looking For Alaskan... Se ei ollut yhtään minun tyyppiseni, lopetin sen kesken. (Haluaisin vielä yrittää lukea The Fault In Our Starsin koska se vaikuttaa ihanalta, mutta vähän pelottaa miten käy. Haluaisin pitää siitä niin paljon.) Mutta ainakin tässä on söpö kansi ja viimeaikoina olen antanut itselleni luvan katsoa asioita pelkän ulkoasunkin mukaan, koska hyvän kannen pitäisi kertoa kyllä tarvittavan kirjasta. Luulisin, että tämä nyt ainakin on ihan mielenkiintoinen, vaikkei ehkä edes hyvä.

Jandy Nelson: I'll Give You The Sun

John Green ei saanut minua suhtautumaan korrektimmin nuortenkirjoihin, mutta Jandy Nelsonin esikoisromaani The Sky Is Everywhere sen sijaan lensi salamana lempikirjoihini - vaikka sisälsikin jonkinverran ärsyttävää teiniromanssia. Minulla ei ole mitään hajua mistä tämä uusi romaani tulee kertomaan, mutta sillä ei ole oikeasti mitään väliä. The Sky Is Everywheren salaisuus piili kauniissa kielessä: kirjailija on runoilija, ja sen kuuli. Kirja oli upeita oivalluksia ja kauniita lauseita täynnä, joten luottoa seuraavaankin kirjaan on ja paljon (ja taas, söpö kansi!). En malta odottaa julkaisua, se on tietojeni mukaan tulossa syyskuussa.

3. GUARDIANS OF THE GALAXYN TRAILERIN. NYT. HETI.

Tätä ei tarvitse onneksi odottaa enää kauaa - traileri julkaistaan tänään Jimmy Kimmel Show'ssa. Mutta hiton aikaerot: Suomessa kello onkin 6:35 aamulla. Huomenna. Olen odottanut traileria innolla ja ollut hermostunut ja epätietoinen ja hämmentynyt. Pian odotus palkitaan. (mun pitäisi varmaan kirjoittaa kokonainen postaus siitä, miksi tämä leffa saa mut innostumaan näin kamalasti)

4. Tatuoinnin 

Mielellään tekijänä Sasha Unisex, jonka kätösistä tuo ylempi kuva on syntynyt (en kehdannut ottaa kuvaa, jossa valmis tatuointi näkyi asiakkaan iholla). Rakastan vain tuota tyyliä niin paljon. Oih. OIH! Ehkä vielä jonakin päivänä odottaa reissu Pietariin tatuointia ottamaan!

5. Seikkailla

Edingburgh, HERE WE COME

Olin jo ihan masis, kun mainitsemani skotlantikurssi koulussani vaikutti olevan toteutumatta... Mutta äsken löysin sen sittenkin ilokseni kurssitarjottimelta! Olen niin onnellinen, oikeesti itken kohta yhyy mitä tää on mitä tää on tää on TOTTA, tää on Kohtalo.

Skotlanti mielessäin

Mä olen ihminen, joka kutsuu ulkomailla hotellia kodikseen vietettyään siellä kaksi vuorokautta. Thaimaassa ärsyynnyin syvästi "suomalaisturisteista" tajuamatta oikein, että olin itsekin yksi heistä. En tunne oikein kuuluvan minnekään, ikinä, koskaan, toisaalta sopeudun ihan mihin vain. Suurkaupunkien valot herättävät vapaudentunteen. Pienempänä itkin itseni uneen ja ajattelin: "haluan kotiin", vaikka nukuin omassa vuoteessani. Tällainen juurettomuus ei välttämättä ole ihan tervettä, mutta totesin, että sitä voi käyttää hyödyksi.

Olen jo pitkään haaveillut ulkomailla asumisesta, edes lyhyen aikaa. Vaihtovuosi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli aika mahdottomuus eikä lukion keskelle heitettävä vuosi ulkomailla ehkä kuitenkaan olisi ollut minulle ihan ideaalein vaihtoehto. Sen sijaan totesin, että voisin lähteä joko a) au pairiksi tai b) yliopisto-/ammattikorkeakouluvaihtoon. Viimeaikoina kuvaan on astunut vielä kolmas vaihtoehto, joka kuulosti aluksi ihan hirveän hurjalta, mutta joka vaikuttaa nyt ihan mahdolliselta: yliopisto-opinnot kokonaan Skotlannissa.

Olen jo pitkään rakastanut Iso-Britanniaa syvästi. Harry Potterit oli jo ihan pienenä maistiainen brittiläisyyttä ja katselin perheeni kanssa Neiti Marplea, Hercule Poirot'ta ja Sherlock Holmesia sun muuta vastaavaa. Charles Dickens on lempikirjailijoitani, Ylpeys ja ennakkoluulo eräs lempikirjoistani, Downton Abbey ja muut brittipukudraamat ovat suuri rakkaus, identiteettiini kuuluu vahvasti Doctor Who, rakastan teetä ja brittiaksenttia. Intohimoni on aikalailla aina kohdistunut lähinnä Englantiin, mutta sitten kuulin opiskelun Skotlannissa olevan ilmaista EU:sta tuleville opiskelijoille ja ihan hirveästi kehuja siellä juuri olleelta ystävältäni.

Glasgow University.

Aloin miettiä, et hitto, ei se opiskeleminen siellä maailmankolkassa olisi mitenkään mahdoton ajatus. Toisaalta neljä vuotta ulkomailla tuntui aluksi hirveän pitkältä ajalta, mutta toisaalta, mikä mua Suomessa pidättelee? Oon tälläinen pikkulintu, joka muutenkin haluaisi lepatella suuriin seikkailuihin. Miksei siis Skotlantiin? Neljä vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt pätkä elämässä, se avartaisi ihan hirveästi maailmaani. Tää on sitäpaitsi aika hiton kohtalonomaista jälleen kerran, kaverini reissu Glasgow'hun (ja identiteettikriisi, vähän kaiken uudelleenjärjestely pääni sisällä) sattui juuri näihin aikoihin. Muuten ajatus ei olisi yhtään niin houkutteleva, vaikka olisi se muutenkin herättänyt mielenkiintoni.

Ensi vuonna koulussamme on ainakin suunnitteilla kurssi ulkomailla opiskelua harkitseville, keskitytään varsinkin Skotlantiin ja siihen kuuluu myös matka Edinburghiin. Olen niin menossa! Ei siitä haittaakaan ole ja veri vetää ulkomaille. Vähän kyllä hämmentää, kun nyt tämä ajatus ei kuulosta enää ollenkaan niin absurdilta kuin aluksi, siis ihan oikeesti voisin löytää itseni Glasgow'sta tai Edistä tai jostain, jos vain oikeasti haluan. Huhhuh.

What brings you joy, will take your tears

Olen hämmentynyt. Keikka oli ihan täydellinen, täydellinen! Ja nyt se on vaan... ohi? Mihin aika kului? Itkemisen aloitin jo matkalla keikkapaikalle: näin Twitteristä, miten Patrick oli juomassa rommia satamassa... Helsingin satamassa, minun satamassani, minun kotikaupungissani. Se oli absurdi tunne. Keikan aikana itkin niin paljon. Patrickin esiintyminen oli aivan mahtavaa, en ymmärrä miten se vaan soittaa kaikkia niitä soittimia (paitsi ukulelea se ei tällä kertaa soittanut, olin vähän pettynyt! odotin alusta asti, että se nostaisi juuri sen kauniin soittimen kauniisti kauniisiin käsiinsä ja soittaisi kauniita kappaleitaan sillä) niin helposti. Ja se laulu. Ja kaikki. Aluksi Patrick sanoi aina vain "thank you" biisien jälkeen, mutta myöhemmin se alkoi tarinoimaan ja oli niin ihana. ;___; ♥

(ehkä mä vaan nyt kuvittelen, mutta musta oikeesti näytti välillä, että se katsoisi suoraan muhun? istuttiin tokassa rivissä, mä vähän vinosti oikeella siitä. paljon se piti kyllä silmiään kiinni)

Ostin kiertuepaidan (nyt jo päällä ♥) ja sain ovesta tuon kuvassa näkyvän lappusen, hihi. Keikalta en edes yrittänyt saada kuvia, odotellessa kuvasin lavalla odottavia soittimia ja totesin, ettei siitä tule mitään. Harkitsen tällä hetkellä vakavasti koulun lopettamista ja loppuelämäni pyhittämistä Patrick Wolfin seuraamiselle minne ikinä se meneekään.

Apua. En tule saamaan yöllä unta.

Unelmaelämää, nyt ja aina

Minä haluan matkustella ja seikkailla, lisää rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, osata ottaa rennosti ja vähän tasaisemman mielen. Haluan löytää jonkun, jonka kanssa jakaa mahdollisimman pitkä taival elämästäni, mielellään koko loppuelämä, mutta olen sen verran realisti etten usko siihen ainoaan oikeaan. Se joku saisi mielellään olla kiharahiuksinen, suloinen ja sympaattinen tyyppi, jolla on huumorintajua ja luovaa näkökulmaa ja ruutupaita. Tai sitten Joe Dempsie. Sillä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole merkitystä, kunhan saan antaa ja ottaa vastaan rakkautta ja käpertyä iltaisin lämpimään kainaloon. Haluan jakaa sen henkilön kanssa pienen kotoisan asunnon, jonka voisimme sisustaa yhdessä omannäköiseksemme, sekä akita-rotuisen koiran ja maatiaiskissan. Ehkä pari lasta joskus myöhemmin, jos siltä vielä tuntuu, pienistä ihmissieluista paljon huolta ja vaivaa, mutta vielä enemmän rakkautta. Juoda teetä kauniista mukista rakkaan ihmisen vieressä joka aamu.

Haluan opiskella ja tutustua sitä kautta uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, haluan mielenkiintoisen ja motivoivan luovan ammatin, joka tarjoaa haasteita ja jossa opin hyväksi. Oli se sitten elokuvaleikkausta, -lavastusta, -ohjausta, kuvataideopetusta, käsikirjoitusta tai mitä tahansa, haluan antaa ihmisille jotain merkityksellistä. Taide on minulle luonnollinen keino siihen, mutta voisin kuvitella itseni aivan yhtä hyvin päiväkodin opettajaksikin. Haluan tehdä jotain, mistä nautin, ja saada siitä kiitosta. Haluan olla osa kokonaisuutta, joka luo ison, ehjän ja kauniin kuvan.

Haluan oppia soittamaan ukulelea kunnolla ja soitella kesäisin puistossa, viettää piknikiä ja nostaa maljan ystävyydelle. Haluan antaa ihmisille ympärilläni voimaa ja osan onnestani. Nähdä maailman vähän eri tavalla eri päivinä, tavata ihailemiani ihmisiä ja kertoa, miten paljon he ovat minuun vaikuttaneet. Haluan olla ystävällinen ja lämmin ja ilahduttaa ihmisiä. Haluan lukea lempikirjasarjani loppuun ja saada selville sen loppuratkaisun, ja nähdä kaikki Doctor Whon jaksot 50 vuoden ajalta ja tulevaisuudessa. Haluan löytää uusia upeita elokuvia ja tv-sarjoja ja taiteilijoita ja kirjoja ja kokemuksia. Haluan seikkailla autiossa talossa, kehittyä ihmisenä, pitää ystävät lähellä ja vielä lähempänä. Oppia tuntemaan itsenikin paremmin.

Haluan kirjoittaa muutaman kirjan. Menestys ei ole tärkeää, mutta haluan silittää esikoisromaanini selkämystä kirjakaupassa ja saada edes hieman kiitosta, kuulla kerran, miten joku sanoo: "kirjasi inspiroi minua". Haluan käydä Lontoossa ja asua siellä tai muualla Britanniassa jonkun aikaa, puoli vuotta, vuoden, neljä vuotta... Miksei koko loppuelämää? Minulla ei ole juuria, mutta siivet joilla olen vapaa lentämään. Se on joskus surullista, mutta tunnen oloni kotoisaksi missä sitten olenkin. Haluan vastakin, haluan tehdä koko todellisuudesta kotini. 

Ennen kaikkea haluan olla onnellinen. Tajusin, että minähän elän jo unelmaani: vapaus haaveilla ja tavoitella tähtiä on jo toteutunutta unelmaa. Ilman sitä vapautta elämä olisi aika merkityksetöntä. Olen onnellinen. Tänään on helppoa kuvitella, että minä olen todella se ihminen, joka halusinkin olla. Että on melkein valmis kaikessa epätäydellisyydessään.