Viime kirjoituksesta on taas ihan hirveän kauan ja musta tuntuu että mulla on ihan hirveän paljon ajatuksia, joista haluaisin kirjoittaa kunnolla ja rauhassa, mutta mulla on just nyt tosi hyperaktiivinen olo. Skotlannista täytyy kai vähän mainita: heti kun astuin ulos koneesta, tunsin olevani kotona. Oli helppo olla, hyvä olla. Tuli ikävä takaisin jo ennen kotiinpaluuta. Kyllä minä sinne haluan. Nyt tiedän mitä menetän jos jään. Jotenkin entistä tyynempi olo tulevaisuuden suhteen, kun tietää mitä haluaa. Tavoitteet on selvät, toinen juttu on niiden saavuttaminen; mutta mulla on aika hyvä tuuri ja mä olen aika hyvä muutenkin. Aika sujuvasti on kuluneet nää kevät-/kesäpäivät.

Sain lopulta kamerani huoltoon, joten tässä nyt pari onnetonta puhelinteinipeili(/tietokoneennäyttö)kuvaa. Ensimmäisessä näkyy Alice takes a trip -merkkinen susimekko, josta haaveilin: ihana äitini osti sen mulle. "Jokainen tyttö tarvitsee joskus kalliita mekkoja." Toisessa minä ja kesäpäivän laatutekemistä: X-Menit. Maratoonasin kaikki leffat sopivasti Days of Future Pastia ennen ja pääsin heti viime keskiviikkona senkin katsomaan. Harmittaa kun en aikaisemmin ole niitä katsonut, rakastuin täysin.

Huonon bloggaajan tunnustukset

Niin, oon huono. Pitkään aikaan en ole saanut inspiraatiota; ei ole ollut mitään kertomisenarvoista, ehkä. Tällä hetkellä en koe tarvetta kirjoittamiselle, elämäni edes pienelle lukijakunnalleni julkiseksi tekemiseen. Yksinkertaisesti, ei ole vaan kiinnostanut. Olen myös huono blogien lukija. Vasta äsken pitkästä aikaa bloggeriin kirjauduttuani tajusin, että koko lukuluetteloni on maagisesti tyhjentynyt. En tajua. Olen siis täysin ulkona monien, monien blogien maailmasta.

Mietin jo, että miksi edes vielä roikotan tätä blogia bittiavaruudessa... Sitten muistin, mitä olen tätä kautta saanut: ihania sanoja kommenttien muodossa ja tutustunut kahteen ihanaan ihmiseen. Kyllä, puhun teistä, Nelli ja Katariina! (Nelli: kirje on tulossa. kohta. kun ehdin. olen myös huono kirjekaveri.) Ilahduttavaa, miten jokin välillä niin oudolta tuntunut instituutio kuin Mimosan turhaakin turhempi blogi elämästä ja semmoisesta on tuonut ihan oikeasti luokseni noin ihastuttavia persoonia.

Se on se syy, miksi yritän jatkaa, ainakin hetken verran. Ehkä into palaa vielä.

No mut, mietitte toki että mitähän mulle kuuluu. Kaikenlaista tavallista ja sitten vähän epätavallisempaa: tanssin wanhat tossa perjantaina. Oli ihanaa, mutta myös ihanaa että ne on nyt ohi. Tästä lähti käyntiin sitten vika vuosi lukiossa. Mahtavaa. Joo, mulla on ollut kivaa nää kaksi vuotta, mutta kyllä kakkosen kyynisyys on vähän iskenyt... Elämä on jännää enkä malta odottaa seikkailujani jatko-opintojen parissa. Plus penkkarit on parhautta.

Veljen kuvat vanhoista ei oikein onnistunut enkä kehtaa varastaa hirveetä määrää kuvia muilta, joten tossa nyt vaan jonkinnäköinen kuva musta ja mekostani - myöhemmin ehkä parempia, jos jaksan lisää vanhoja muistella. Tanssin tosiaan tyttöparina, koska koulussani on paha poikavaje ja tuntui kuitenkin loppujen lopuksi paremmalta tanssia hyvän kaverin kanssa, kuin jonkun ihan randomin (kyselin niitäkin, mutta kukaan poika ei suostunut oikeesti oon ihan hirmu katkera). Kuvassa pyörittämäni tyttö ei edes ole parini, kikapoon parinvaihdot menossa...

Mutta, voisin kyllä tässä painottaa miten kivaa oli tanssia tyttöparina. Oli jotenkin niin mahtavaa, kun molemmilla oli hyvin yhteensopivat, mutta kuitenkin ihan erityyliset mekot, näytettiin tosi hyvältä, ollaan melko samanpituisia, joten oli miellyttävää tanssia (jossain treeneissä tanssin vähän pidemmän tytön kanssa ja olin jo silloin ihan kriisissä), tyttövoimaa, vaihdeltiin miehen roolia tasaisesti ja joissain tansseissa oli paljon hauskempaa olla mies. Olin aluksi vähän epätoivoinen, kun paria ei meinannut löytyä ja tyttöpari oli oikeasti viimeinen vaihtoehtoni, mutta koska treenejäkin oli niin paljon, oli ihanaa tanssia miellyttävän, tutun ihmisen kanssa. Niin paljon awkwardeja välejä sielläkin näki, kun perus taidelukiotyylillä parit löytyy about näin: "hei moi astuit just ensimmäistä kertaa sisään uuteen kouluusi, mutta täällä on vähän poikia ja mulla ei ole paria, TANSSI MUN KAA PLIIS!?" Miessukupuolen perässä juokseminen tuntui musta ihan kauheelta ja väärältä. Kadetin kanssa olisin halunnut tanssia, koska siihen ei kauheesti mahdollisuuksia muuten ole, mutta koska nekään ei tänä vuonna vanhoihin osallistunut, olin tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen. Mulla on koko loppuelämä aika tanssia tyylikkäiden miesten kanssa.

Minä ja tärkeimmät: kokis, fresita ja ruoka. Kiharani kuolivat jo aikoja sitten.

Sitten mentiin meille kahden kaverin kanssa syömään, äiti oli tehnyt herkkua, juteltiin, kuunneltiin musaa, oltiin iloisia. Jee. Virallisia jatkoja tai illallista ei siis oltu saatu aikaiseksi, harmillista kyllä - mut kyllä jaksan odottaa risteilyä. Olin niin väsynyt, että ehkä oli ihan hyväkin lojua ilta kotona. (En silti osannut mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan.)

Nyt odottelen innolla loppuvuoden seikkailuja. Kohta on kevät ja tosiaan se vanhojen risteily; Skotlannin reissu; kaikki hauskat juhlat; taidehörhöilyä; palkkaa taidehörhöilystä; kesäloma ja sen alku; yhden parhaista ystävistä valmistuminen ja loppukonsertti; (ainakin toivottavasti) Ruisrock ja Bastille; täysi-ikäistyminen; abivuoden alku telttailuperinteellä koulun edessä; ekat kirjoitukset, yliopistoon haku; ehkä Lontoossa käyminen... Oijoi, niin paljon ihanaa, en malta odottaa! Tällä viikolla vietän aikaa kavereiden kanssa ja käyn retkeilemässä Savonlinnassa, ensimmäinen kertani siinä kaupungissa ikinä. Oon aika onnellinen, sanoisin.

Kerkko Koskinen Kollektiivi - Vuodet

NÚMERO DOS

Vuosi sitten odotukseni kuluneelle vuodelle olivat aika korkeat. No vituiksi meni! Totta kai hyviä, loistavia, täydellisiäkin asioita tapahtui, mutta olin myös ihan kamalan hukassa ja turhautunut. Nyt toivon vain, että 2014 on mulle vähän ystävällisempi. Aloitan sen realistisemmissa tunnelmissa, mutta jälleen täynnä suomalaista sielunvoimaa. Tavoitteita on tavoiteltavina, uusia elokuvia katseltavina, seikkailuja seikkailtavina - eli kyllä mä pystyn tähän.

Välillä vähän pelottaakin tämä uusi vuosi. Tuntuu, että juuri tänä vuonna mun teot ja päätökset vaikuttavat mun tulevaisuuteen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirjoitukset: enää ei riitä, että lukee edellisenä iltana kokeeseen. Kesätöiden epätoivoinen haku, matka Skotlantiin, jatko-opintojen valitseminen... Niin paljon mua tässä maailmassa kiinnostaa ja niin vaikeaa on valita kaikkien niiden vaihtoehtojen listalta.

Pitäisi siis osata olla järkevämpi, vastuuntuntoisempi, aikuisempi. Mä haluan kasvaa, mutta välillä aika kuluu niin nopeasti, että pelkää jäävänsä jälkeen. Mutta hei, olen selviytyjä, ja jälleen kerran huomaan olevani vahvempi kuin koskaan. Olen ehtinyt kasvaa ja muuttua tänkin vuoden aikana niin paljon, olen ylpeä siitä, itsestäni. Koko ajan enemmän olen se ihminen, joka haluaisinkin olla. Enää en aio hukata itseäni (paitsi pieniksi hetkiksi ja se on ihan okei).

BRING IT ON, BITCHES! Mä olen valmis.

En oikein tiedä oliko päivä huono vai hyvä

Kun ärsyttää ja vihaa, voi aina miettiä aikoja, jotka ovat parempia ja ihan kohta.

Ainakin toivottavasti.

Pian on joulu, se lämmittää sydäntä. Lahjaideoita on jo paljon, hymyilyttää. Tulossa paras halloween ikinä. Ensi kuussa katsomaan aikuisten nukketeatteria rakkaan ystävän kanssa, en malta odottaa. Tekoverta ja mafiaa, voiko parempaa olla?

Ja on uusi vuosi, taas ehkä vähän mukavampi sellainen, uusia ihmisiä ja kokemuksia. Keväällä risteilemään ja Skotlantiin. Kaipaan ulkomaille. Ensi kesänä vietän rappioelämää, yritän päästä taas festareille vapaaehtoiseksi. Seikkailla vähän lisää, saada toivottavasti töitäkin.

Ja jos ei jaksa odottaa, voi kirjoittaa ylös lempibiisiensä sanoja ja piirtää leijonia, kukkasia, norsuja sekä silitellä koiran pehmeää talviturkkia, jutella ystävälle ja hyräillä.

kyllä siltikin vituttaa.

Se melkein meni jo!

Oho! Kesäloma on jo melkein ohitse! Tiistaina on taas aika palata kouluun. Eilen yöllä pakersin vielä itsenäisen uskonnonkurssini kanssa, enää kolme tehtävää ja essee jäljellä... Käyn ihan kohta aamulenkillä ja sitten väännän ne viimeiset tehtävät ja suunnittelen esseen ainakin. Sitä en tiedä, että milloin ehdin sen kirjoittaa. Maanantain ja tiistain välinen yö ei kuulosta edes niin pahalta.

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtumaan: Ilosaarirock, joka meni l-o-i-s-t-a-v-a-s-t-i (jos olisin hyvä bloggaaja, olisin tehnyt siitä kunnollisen postauksen, mutta saa nähdä jaksanko enää jälkikäteen), olen lukenut hyviä kirjoja (Dorian Grayn muotokuva, Huomenna hän tulee, Sieppari ruispellossa on vielä kesken...), tapasin ihastuttavan Rilsin ja shoppailin ihanan mekon ja shortsit, olin viikon kipeä, olen katsonut kaikki kahdeksan How I Met Your Motherin kautta reilussa viikossa, katsonut yhden päivän aikana neljä musikaalia, hoitanut maailman ihaninta lasta, juhlinut seitsemättätoista syntymäpäivää sekä ihanan pienieleisesti että lähisuvun sekä lahtelaisten kavereiden kanssa. Jee. Olen suhteellinen tyytyväinen heinäkuuhuni, vaikka noiden kurssien kanssa vähän tulikin kiire. Ja ai niin! Tasan viikon päästä olen jo nukkunut ensimmäisen yön uudessa kodissa Puistolassa. Itken, kun pitää alkaa taas käyttämään busseja - vihaan niitä, mutta Puistola on sen verran syrjemmällä ja veikkaan, että se on kuitenkin miellyttävämpi tapa liikkua kuin juna+spora. RIP Mimosa♥Metro4ever :''''(

Tästä piti tulla ihan nopea postaus, mutta olen myös viimepäivinä ajatellut blogini suuntaa. Pitkään aikaan en ole kirjoittanut mitään, vaan ennemmin tehnyt kaikkea muuta (kuten kiipeillyt puussa). Kipeänä jouduin olemaan kahdestaan itseni kanssa ja pohdiskelemaan kaikenlaisia asioita - tajusin erään seikan, jonka älyäminen tekee minut ehkä onnellisemmaksi. Toivottavasti. Joka tapauksessa, toivon olevani jonkinlaisessa risteyskohdassa, ja suunta on ehdottomasti ylöspäin! Aion tehdä parhaani itseni vuoksi, because I'm worth it. 

Blogi on ollut välillä aivan unohduksissa ja välillä aivan turhan tuntuinen. Mutta miksen tekisi siitä työkalua onneen? Hyvät asiat pysyvät paremmin mielessä, kun niistä kirjoittaa. Kirjoittaminen on minulle luonnollista ja helppoa, se on aina selkeyttänyt ajatuksiani. Joten, tästä lähtien aion kirjoittaa elämänpositiivisella asenteella hyvistä hetkistä ja haaveiden tavoittelusta - varsinkin sen yhden, ei enää yhtään niin absurdin tai kaukaisen, josta kerron myöhemmin vähän lisää. :----)

Tänään olen menossa Suomenlinnaan kavereiden kanssa, huomenna on vaihtariksi lähtevän läksiäiset. Elämä on ihan kivaa, mutta lähiaikoina aika kiireistä. Muuton jälkeen mulla on varmaan enemmän aikaa kirjoittaa. Siihene asti, kuulemiin!

PS. DOCTOR WHO ! 12 ! 
PPS. Aion ehkä värjätä hiukset vaaleiksi! Se olisi aika hurja muutos, kun olen ollut aina aika tummahiuksinen, mutta vaihtelu virkistää. :--------)

Kom våren, kom skratten, kom tårarna om natten

Oli oikein ihana kevään ensimmäisen viikonloppu hyvien ystävien (ja keksien) seurassa. :-----) Illalla riehuttiin yhden kaverin kanssa kahdestaan ulkona, saatiin yksityiskeikka treenikämpän pihalla ja katseltiin kaunista kuutamoa. En oikein edes tiedä, mitä tällä viikolla on tapahtunut... Yhtäkkiä on vaan perjantai. Aika menee niin hirmu nopeasti, tänään (tunnin päästä!) pitääkin napsutella Wilmaan pikapikaa kurssivalinnat ja huijui, oli paljon vaikeampaa valita niitä, kun nyt niillä on oikeasti väliä. Toivon vaan että saan kaiken mitä tarvitsen ja haluan, mut onneksi aina voi mennä itkemään opolle. Ensi lukuvuoden odotuksia on uudet ihmiset, paljon psykologiaa ja ruotsia, teatteriproggis, musikaalin lavastus, elokuvakurssit ja tietysti wanhat sekä Edinburghin reissu. c:

Kävin tänään kävelyllä ihanassa kevätsateessa, oli kyllä oikeasti aika viileää, mutta suojaisassa metsässä kädet tiukasti takintaskussa oli ihan mukava lämpötila. Shortsit mulla on itsepäisesti jalassa, nyt on kevät ! Olen kuunnellut ahkerasti ihastuttavan Lalehin Vårens första dag -biisiä. Opin leikisti vähän ruotsia samalla (sain viime kokeesta 7½, ei oikein opiskelu motivoinut... nyt yritän ihan oikeesti panostaa tän viimeisen jakson kunnolla).

onneni on olla

Olen ollut todella onnellinen keskiviikosta lähtien. Haluaisin kertoa kuvinkin päivistäni, mutta nyt mulla on vaan sanoja ja tunteita. Iloisia asioita on tapahtunut vaikka millä mitalla. Viimeaikoina olen kyllä ollut hirveän väsynytkin, mutta ei se haittaa, nyt asiat tuntuvat taas kevyemmiltä. Elämä hymyilee.

Maanantaina tuli tieto tutoreiksi päässeistä, olin joukossa. :----) On hirveän hämmentävää, miten nopeasti aika kuluu. Viimeinen jakso menossa ja tuntuu kuin olisi vasta aloittanut. Odotan innolla tutorhommia, ja musikaalin lavastusta, ja Skotlannin matkaa, kesää, syntymäpäivääni, Doctor Whon seiskakautta (jota en ole vielä ehtinyt aloittamaan)... Huomista ja ylihuomista, visiittiä vanhalla kotipaikkakunnalla kavereita tapaamassa.

Tuntuu taas vaan siltä, että oon muuttunut ihan hirveesti vuosien aikana. Kuukausienkin. Toisaalta parempaan suuntaan, mutta oon mä edelleen melkein yhtä hukassa. Melkein. Se riittää. Mä riitän.

Edingburgh, HERE WE COME

Olin jo ihan masis, kun mainitsemani skotlantikurssi koulussani vaikutti olevan toteutumatta... Mutta äsken löysin sen sittenkin ilokseni kurssitarjottimelta! Olen niin onnellinen, oikeesti itken kohta yhyy mitä tää on mitä tää on tää on TOTTA, tää on Kohtalo.

Skotlanti mielessäin

Mä olen ihminen, joka kutsuu ulkomailla hotellia kodikseen vietettyään siellä kaksi vuorokautta. Thaimaassa ärsyynnyin syvästi "suomalaisturisteista" tajuamatta oikein, että olin itsekin yksi heistä. En tunne oikein kuuluvan minnekään, ikinä, koskaan, toisaalta sopeudun ihan mihin vain. Suurkaupunkien valot herättävät vapaudentunteen. Pienempänä itkin itseni uneen ja ajattelin: "haluan kotiin", vaikka nukuin omassa vuoteessani. Tällainen juurettomuus ei välttämättä ole ihan tervettä, mutta totesin, että sitä voi käyttää hyödyksi.

Olen jo pitkään haaveillut ulkomailla asumisesta, edes lyhyen aikaa. Vaihtovuosi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli aika mahdottomuus eikä lukion keskelle heitettävä vuosi ulkomailla ehkä kuitenkaan olisi ollut minulle ihan ideaalein vaihtoehto. Sen sijaan totesin, että voisin lähteä joko a) au pairiksi tai b) yliopisto-/ammattikorkeakouluvaihtoon. Viimeaikoina kuvaan on astunut vielä kolmas vaihtoehto, joka kuulosti aluksi ihan hirveän hurjalta, mutta joka vaikuttaa nyt ihan mahdolliselta: yliopisto-opinnot kokonaan Skotlannissa.

Olen jo pitkään rakastanut Iso-Britanniaa syvästi. Harry Potterit oli jo ihan pienenä maistiainen brittiläisyyttä ja katselin perheeni kanssa Neiti Marplea, Hercule Poirot'ta ja Sherlock Holmesia sun muuta vastaavaa. Charles Dickens on lempikirjailijoitani, Ylpeys ja ennakkoluulo eräs lempikirjoistani, Downton Abbey ja muut brittipukudraamat ovat suuri rakkaus, identiteettiini kuuluu vahvasti Doctor Who, rakastan teetä ja brittiaksenttia. Intohimoni on aikalailla aina kohdistunut lähinnä Englantiin, mutta sitten kuulin opiskelun Skotlannissa olevan ilmaista EU:sta tuleville opiskelijoille ja ihan hirveästi kehuja siellä juuri olleelta ystävältäni.

Glasgow University.

Aloin miettiä, et hitto, ei se opiskeleminen siellä maailmankolkassa olisi mitenkään mahdoton ajatus. Toisaalta neljä vuotta ulkomailla tuntui aluksi hirveän pitkältä ajalta, mutta toisaalta, mikä mua Suomessa pidättelee? Oon tälläinen pikkulintu, joka muutenkin haluaisi lepatella suuriin seikkailuihin. Miksei siis Skotlantiin? Neljä vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt pätkä elämässä, se avartaisi ihan hirveästi maailmaani. Tää on sitäpaitsi aika hiton kohtalonomaista jälleen kerran, kaverini reissu Glasgow'hun (ja identiteettikriisi, vähän kaiken uudelleenjärjestely pääni sisällä) sattui juuri näihin aikoihin. Muuten ajatus ei olisi yhtään niin houkutteleva, vaikka olisi se muutenkin herättänyt mielenkiintoni.

Ensi vuonna koulussamme on ainakin suunnitteilla kurssi ulkomailla opiskelua harkitseville, keskitytään varsinkin Skotlantiin ja siihen kuuluu myös matka Edinburghiin. Olen niin menossa! Ei siitä haittaakaan ole ja veri vetää ulkomaille. Vähän kyllä hämmentää, kun nyt tämä ajatus ei kuulosta enää ollenkaan niin absurdilta kuin aluksi, siis ihan oikeesti voisin löytää itseni Glasgow'sta tai Edistä tai jostain, jos vain oikeasti haluan. Huhhuh.

Unelmaelämää, nyt ja aina

Minä haluan matkustella ja seikkailla, lisää rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, osata ottaa rennosti ja vähän tasaisemman mielen. Haluan löytää jonkun, jonka kanssa jakaa mahdollisimman pitkä taival elämästäni, mielellään koko loppuelämä, mutta olen sen verran realisti etten usko siihen ainoaan oikeaan. Se joku saisi mielellään olla kiharahiuksinen, suloinen ja sympaattinen tyyppi, jolla on huumorintajua ja luovaa näkökulmaa ja ruutupaita. Tai sitten Joe Dempsie. Sillä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole merkitystä, kunhan saan antaa ja ottaa vastaan rakkautta ja käpertyä iltaisin lämpimään kainaloon. Haluan jakaa sen henkilön kanssa pienen kotoisan asunnon, jonka voisimme sisustaa yhdessä omannäköiseksemme, sekä akita-rotuisen koiran ja maatiaiskissan. Ehkä pari lasta joskus myöhemmin, jos siltä vielä tuntuu, pienistä ihmissieluista paljon huolta ja vaivaa, mutta vielä enemmän rakkautta. Juoda teetä kauniista mukista rakkaan ihmisen vieressä joka aamu.

Haluan opiskella ja tutustua sitä kautta uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, haluan mielenkiintoisen ja motivoivan luovan ammatin, joka tarjoaa haasteita ja jossa opin hyväksi. Oli se sitten elokuvaleikkausta, -lavastusta, -ohjausta, kuvataideopetusta, käsikirjoitusta tai mitä tahansa, haluan antaa ihmisille jotain merkityksellistä. Taide on minulle luonnollinen keino siihen, mutta voisin kuvitella itseni aivan yhtä hyvin päiväkodin opettajaksikin. Haluan tehdä jotain, mistä nautin, ja saada siitä kiitosta. Haluan olla osa kokonaisuutta, joka luo ison, ehjän ja kauniin kuvan.

Haluan oppia soittamaan ukulelea kunnolla ja soitella kesäisin puistossa, viettää piknikiä ja nostaa maljan ystävyydelle. Haluan antaa ihmisille ympärilläni voimaa ja osan onnestani. Nähdä maailman vähän eri tavalla eri päivinä, tavata ihailemiani ihmisiä ja kertoa, miten paljon he ovat minuun vaikuttaneet. Haluan olla ystävällinen ja lämmin ja ilahduttaa ihmisiä. Haluan lukea lempikirjasarjani loppuun ja saada selville sen loppuratkaisun, ja nähdä kaikki Doctor Whon jaksot 50 vuoden ajalta ja tulevaisuudessa. Haluan löytää uusia upeita elokuvia ja tv-sarjoja ja taiteilijoita ja kirjoja ja kokemuksia. Haluan seikkailla autiossa talossa, kehittyä ihmisenä, pitää ystävät lähellä ja vielä lähempänä. Oppia tuntemaan itsenikin paremmin.

Haluan kirjoittaa muutaman kirjan. Menestys ei ole tärkeää, mutta haluan silittää esikoisromaanini selkämystä kirjakaupassa ja saada edes hieman kiitosta, kuulla kerran, miten joku sanoo: "kirjasi inspiroi minua". Haluan käydä Lontoossa ja asua siellä tai muualla Britanniassa jonkun aikaa, puoli vuotta, vuoden, neljä vuotta... Miksei koko loppuelämää? Minulla ei ole juuria, mutta siivet joilla olen vapaa lentämään. Se on joskus surullista, mutta tunnen oloni kotoisaksi missä sitten olenkin. Haluan vastakin, haluan tehdä koko todellisuudesta kotini. 

Ennen kaikkea haluan olla onnellinen. Tajusin, että minähän elän jo unelmaani: vapaus haaveilla ja tavoitella tähtiä on jo toteutunutta unelmaa. Ilman sitä vapautta elämä olisi aika merkityksetöntä. Olen onnellinen. Tänään on helppoa kuvitella, että minä olen todella se ihminen, joka halusinkin olla. Että on melkein valmis kaikessa epätäydellisyydessään.

Tältä vuodelta mä odotan:

Lasipurkkia täynnä onnellisia asioita. Paljoa kehitystä taiteellisena monilahjakkuutena (heh). Mä opettelen piirtämään kädet kunnolla, vihdoin. Kirjoitan kirjeitä ja runoja. Inspiroidun Helsingin kaduista, variksista, naaleista, ulkomaista ja kaikesta mistä voi ylipäätään inspiroitua. Itken silmät päästäni kun näen Patrick Wolfin livenä, ja se keikka tulee olemaan mahtava. Saan Doctor Who -jaksot kiinni huhtikuuhun mennessä. Hyvä koulumenestys jatkuu. Game of Thronesin kolmas kausi ja A Dance with Dragonsin loppuun lukeminen. Vähän lisää fanityttöilyä. Uusia tuttavuuksia. Kivaa kesää ja toivottavasti kesätöitä. Hobitti-trilogian osa kaksi. Ystäviä, iloisia hetkiä.

Cero, UNO, dos, tres...

2012:

Vuosi 0, jonkin uuden ajanjakson, uuden elämän. Rakas ystäväni, mutta kyllä musta tuntuu, että 2013 tarjoaa mulle vielä enemmän. Mä luotan siihen, koska oon optimisti ja yllättävän usein oikeassa. Olin onnellinen, opin paljon, koin paljon. Kaikki oli niin hassua. Kaikki on niin hassua.

2013:

Kello kolme yöllä, uus karvahattu päässä ja valmiina vuoteen yksi. Bring it on!

Tämä päivä on tehty auringonsäteistä ja lumihiutaleista

Hymyä hymyä, halua rakastaa, rakastaa kaikkea, kaikkia! Ja rakastan. Väsyttää.

Pitäisi pakata, mutta lol mulla on parempaakin tekemistä, kuten kuunnella musiikkia, peittyä hyvänolontunteeseen nauraa hiljaa syvällä sisimmässäni. Huomenna mä menen pois, pidän hauskaa ja sitten palaan kotiin tähän kaupunkiin, joka on kauniimpi kuin mikään mitä olen aiemmin kutsunut kodiksi. Ja tunnen oloni vapaaksi.

Silloin oli kevät ja jäätelöä espan puistossa, mansikoita ystävien kanssa. Merituuli ja turistikuvia. Silloin tää oli jo koti, ja siitä on niin hirveän pitkä aika. Tulee joulu ja sitten vaihtuu vuosi, ja mä olen päättänyt, että seuraavasta tulee mun elämäni paras niin kuin tää oli ennen sitä.

Lacrosse - This New Year Will Be For You And Me

Patrick Wolf - The Falcons

Pyhä Patrick

Patrick. Wolf. Tulee. Suomeen. Keikalle. Helmikuussa. Ja. Mulla. On. Lippu. Toiseen. Riviin. ♥

En vaan usko tätä.

Ei mul muuta.

(huomio tämä video on kuusi vuotta vanha, siksi ei niin laadukas - mutta on se kyllä erittäin sympaattinen)

Elämä on ihanaa

Tajusin, että tämä vuosi on ollut elämäni tähän asti paras. Vietin viime vuoden lopun Thaimaassa rentoutuen, ja jo etukäteen mulla oli hirveen hyvät vibat tulevasta.

Tää vuos on mennyt tähän asti niin hirveän hyvin. Toivottavasti tulee menemään jatkossakin. Uskoisin niin.

Kiss me, I'm (gonna be) British

Vähän aikaa sitten mä päätin sen: aion oikeasti toteuttaa jo kauemmin kyteneen haaveeni, ja lähteä lukion jälkeen au pairiksi Englantiin.

Paljon aikaahan siihen vielä on, kun lukiotakaan en ole vielä aloittanut, mutta päätöksen tekeminen tuntui todella hyvältä. Viime päivinä olen katsellut televisiosta vaikka mitä brittiläistä, Tohtoreista miehenmetsästykseen sekä brittiläisversioihin kaikenmoisista tosi-tv:istä, kuten Ilme nuoremmaksi - Britannia ja Neljät häät Britanniassa...