Silloin kun rumpu sykkii sydämen tahdissa, olen onnellinen. Silloin kun tekee mieli vain huutaa ja tanssia ja kaikki muu unohtuu, silloin kun ei välitä muusta ja salin ulkopuolinen maailma on vain kaukaista unta. Silloin kun saa olla outo ja maalata sotamaalauksen kasvoihinsa (vaikka kasvovärit olivat jo ihan lopussak ennen meitä). Silloin kun saa kopin pahvilautasesta, jossa on illan
setlist. Silloin kun tapaa kaikki bändin jäsenet, nimikirjoitukset
levyynsä. En olisi koskaan halunnut päästää irti Nickin täydellisestä
halauksesta, vaikka harmittaa, ettei tajuttu halata Seania, kun mentiin ensimmäisenä sen luo. Kaikki kuvat eivät onnistuneet, mutta pääasia että ne pienet hetket noiden ihanien ihmisten kanssa voi muistaa aina. En edes yrittänyt kuvata keikan aikana, parin jälkeen tajusi miten mahdoton tehtävä se olisi ollut.
Mitä elämä olisi ilman musiikkia? Kiitos.
Mitä elämä olisi ilman musiikkia? Kiitos.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti