Teatteriproggiksen ensi-ilta eilen, ensimmäisen ensi-iltani ikinä. Tähän vois melkein tottua, mietin sen jälkeen, ja niin mä ehdinkin jo. Miten tyhjältä tuntuukaan huomenna, kun esitystä ei ole... Entä perjantain jälkeen, kun koko proggis on jo ohi?
Ei homma pelkästään ruusuilla tanssimista ole ollut. Kamalaa kiirettä, ongelmia, kireyttä, pitkiä päiviä koululla... Mutta se on ihan normaalia, ja saatiin kuin saatiinkin esitys kunnialla kasaan. Upeeta kuulla kehuja; upeeta saada halaus esityksen jälkeen ystävältä; upeeta seistä lavalla, kun tietää tasan tarkkaan mitä tekee; olla hetken joku muu. Yleisö unohtuu ja sitä tekee vaan. Olosuhteiden takia en ole päässyt aikaisemmin kokeilemaan hirveästi teatteria, nyt se melkein hävettää. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti