Huonon bloggaajan tunnustukset

Niin, oon huono. Pitkään aikaan en ole saanut inspiraatiota; ei ole ollut mitään kertomisenarvoista, ehkä. Tällä hetkellä en koe tarvetta kirjoittamiselle, elämäni edes pienelle lukijakunnalleni julkiseksi tekemiseen. Yksinkertaisesti, ei ole vaan kiinnostanut. Olen myös huono blogien lukija. Vasta äsken pitkästä aikaa bloggeriin kirjauduttuani tajusin, että koko lukuluetteloni on maagisesti tyhjentynyt. En tajua. Olen siis täysin ulkona monien, monien blogien maailmasta.

Mietin jo, että miksi edes vielä roikotan tätä blogia bittiavaruudessa... Sitten muistin, mitä olen tätä kautta saanut: ihania sanoja kommenttien muodossa ja tutustunut kahteen ihanaan ihmiseen. Kyllä, puhun teistä, Nelli ja Katariina! (Nelli: kirje on tulossa. kohta. kun ehdin. olen myös huono kirjekaveri.) Ilahduttavaa, miten jokin välillä niin oudolta tuntunut instituutio kuin Mimosan turhaakin turhempi blogi elämästä ja semmoisesta on tuonut ihan oikeasti luokseni noin ihastuttavia persoonia.

Se on se syy, miksi yritän jatkaa, ainakin hetken verran. Ehkä into palaa vielä.

No mut, mietitte toki että mitähän mulle kuuluu. Kaikenlaista tavallista ja sitten vähän epätavallisempaa: tanssin wanhat tossa perjantaina. Oli ihanaa, mutta myös ihanaa että ne on nyt ohi. Tästä lähti käyntiin sitten vika vuosi lukiossa. Mahtavaa. Joo, mulla on ollut kivaa nää kaksi vuotta, mutta kyllä kakkosen kyynisyys on vähän iskenyt... Elämä on jännää enkä malta odottaa seikkailujani jatko-opintojen parissa. Plus penkkarit on parhautta.

Veljen kuvat vanhoista ei oikein onnistunut enkä kehtaa varastaa hirveetä määrää kuvia muilta, joten tossa nyt vaan jonkinnäköinen kuva musta ja mekostani - myöhemmin ehkä parempia, jos jaksan lisää vanhoja muistella. Tanssin tosiaan tyttöparina, koska koulussani on paha poikavaje ja tuntui kuitenkin loppujen lopuksi paremmalta tanssia hyvän kaverin kanssa, kuin jonkun ihan randomin (kyselin niitäkin, mutta kukaan poika ei suostunut oikeesti oon ihan hirmu katkera). Kuvassa pyörittämäni tyttö ei edes ole parini, kikapoon parinvaihdot menossa...

Mutta, voisin kyllä tässä painottaa miten kivaa oli tanssia tyttöparina. Oli jotenkin niin mahtavaa, kun molemmilla oli hyvin yhteensopivat, mutta kuitenkin ihan erityyliset mekot, näytettiin tosi hyvältä, ollaan melko samanpituisia, joten oli miellyttävää tanssia (jossain treeneissä tanssin vähän pidemmän tytön kanssa ja olin jo silloin ihan kriisissä), tyttövoimaa, vaihdeltiin miehen roolia tasaisesti ja joissain tansseissa oli paljon hauskempaa olla mies. Olin aluksi vähän epätoivoinen, kun paria ei meinannut löytyä ja tyttöpari oli oikeasti viimeinen vaihtoehtoni, mutta koska treenejäkin oli niin paljon, oli ihanaa tanssia miellyttävän, tutun ihmisen kanssa. Niin paljon awkwardeja välejä sielläkin näki, kun perus taidelukiotyylillä parit löytyy about näin: "hei moi astuit just ensimmäistä kertaa sisään uuteen kouluusi, mutta täällä on vähän poikia ja mulla ei ole paria, TANSSI MUN KAA PLIIS!?" Miessukupuolen perässä juokseminen tuntui musta ihan kauheelta ja väärältä. Kadetin kanssa olisin halunnut tanssia, koska siihen ei kauheesti mahdollisuuksia muuten ole, mutta koska nekään ei tänä vuonna vanhoihin osallistunut, olin tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen. Mulla on koko loppuelämä aika tanssia tyylikkäiden miesten kanssa.

Minä ja tärkeimmät: kokis, fresita ja ruoka. Kiharani kuolivat jo aikoja sitten.

Sitten mentiin meille kahden kaverin kanssa syömään, äiti oli tehnyt herkkua, juteltiin, kuunneltiin musaa, oltiin iloisia. Jee. Virallisia jatkoja tai illallista ei siis oltu saatu aikaiseksi, harmillista kyllä - mut kyllä jaksan odottaa risteilyä. Olin niin väsynyt, että ehkä oli ihan hyväkin lojua ilta kotona. (En silti osannut mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan.)

Nyt odottelen innolla loppuvuoden seikkailuja. Kohta on kevät ja tosiaan se vanhojen risteily; Skotlannin reissu; kaikki hauskat juhlat; taidehörhöilyä; palkkaa taidehörhöilystä; kesäloma ja sen alku; yhden parhaista ystävistä valmistuminen ja loppukonsertti; (ainakin toivottavasti) Ruisrock ja Bastille; täysi-ikäistyminen; abivuoden alku telttailuperinteellä koulun edessä; ekat kirjoitukset, yliopistoon haku; ehkä Lontoossa käyminen... Oijoi, niin paljon ihanaa, en malta odottaa! Tällä viikolla vietän aikaa kavereiden kanssa ja käyn retkeilemässä Savonlinnassa, ensimmäinen kertani siinä kaupungissa ikinä. Oon aika onnellinen, sanoisin.

Kerkko Koskinen Kollektiivi - Vuodet