No, mä olen taas tietokoneellinen ihminen, ollut jo melkein viikon! Saatiin uusi kovalevy veljen ystävällisellä avustuksella (oon ite ihan urpo tällaisten juttujen kanssa), nyt kelpaa taas datailla. Jollain tosi masokistisella tavalla pidän myös siitä tunteesta, kun saa taas rakennella omaa tietokoneimperiumiani: etsiä parhaat mahdolliset ohjelmat, pitää kansiot puhtaana kaikesta turhasta, aloittaa kirjoitusprojektit alusta, etsiä uudestaan ne kaikista legendaarisimmat jutut. Tällä hetkellä tallentelen levyjä koneelle, vaikka pitäisi kirjoittaa olla jo kirjoittanut puhe keskiviikkoa varten.
Koulun suhteen elän kovinkin kiireeisiä aikoja, mutta yritän olla stressaantumatta. Onneksi suurin osa akuuteista jutuista on jo melkein pois alta, sitten pääsen nauttimaan taiteesta, ystävistä, teatterista ja viikonlopusta ilman töitä.
Mutta, mulla onkin nyt sulle kysymys:
Viime viikolla pari kaveriani heitti linkin tähän haasteeseen. Päätin, että hei, tässähän on pointtia. Ohjeet löytyvät nettisivuilta, mutta tiivistettynä: postaa sadan päivän ajan sosiaaliseen mediaan hashtagillä #100HappyDays kuva asiasta, joka tekee juuri tänään sinut onnelliseksi.
Itse postaan kuvani twitteriin ja olen menossa päivässä numero neljä. Pienen muutoksen jo huomaa: olen jo aiemmin opetellut ahkerasti optimismia, mutta kun tajuaa että päivän kuvan päättämisen vaikeus johtuu vain siitä, että ilahduttavia asioita on liikaa, ei voi olla olematta tyytyväinen. Iloisiin asioihin kiinnittää myös enemmän huomiota, koska tietää, että päivän päätteeksi on täytynyt yksi asia ikuistaa.
Minun ongelmani on se, että minut tekee onnelliseksi usein sellaiset pienet asiat, joita on hankala tai mahdotonta kuvata. Perjantaiaamuna ihailin pilviverhon läpi suodattuvaa valoa, mutta kännykkäkameralla se ei olisi ollut minkään näköinen. Erään naisen kauniit tatuoidut kädet; juna-aseman miehen tapa nojailla sateenvarjoonsa; toisen miehen kirkasvärinen kaulahuivi; naisen suloiset vaaleanpunaiset hiukset; ruotsinkieliset lapset, joita ei haittaa että vähän änkytän puutteellisen kielitaitoni takia. En kehtaa kysyä kadulla satunnaiselta ihmiseltä: "hei, saanko ottaa sinusta kuvan ja laittaa sen nettiin, koska teet minut tänään onnelliseksi". Ehkä vielä sadan päivän aikana kerään rohkeuteni ja jaan iloa ympärilleni kysymällä juuri sitä.
Päivittelen tämän projektin edistymistä myöhemmin. :----) Suosittelen lämpimästi kokeilemista!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti