Skotlanti mielessäin

Mä olen ihminen, joka kutsuu ulkomailla hotellia kodikseen vietettyään siellä kaksi vuorokautta. Thaimaassa ärsyynnyin syvästi "suomalaisturisteista" tajuamatta oikein, että olin itsekin yksi heistä. En tunne oikein kuuluvan minnekään, ikinä, koskaan, toisaalta sopeudun ihan mihin vain. Suurkaupunkien valot herättävät vapaudentunteen. Pienempänä itkin itseni uneen ja ajattelin: "haluan kotiin", vaikka nukuin omassa vuoteessani. Tällainen juurettomuus ei välttämättä ole ihan tervettä, mutta totesin, että sitä voi käyttää hyödyksi.

Olen jo pitkään haaveillut ulkomailla asumisesta, edes lyhyen aikaa. Vaihtovuosi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli aika mahdottomuus eikä lukion keskelle heitettävä vuosi ulkomailla ehkä kuitenkaan olisi ollut minulle ihan ideaalein vaihtoehto. Sen sijaan totesin, että voisin lähteä joko a) au pairiksi tai b) yliopisto-/ammattikorkeakouluvaihtoon. Viimeaikoina kuvaan on astunut vielä kolmas vaihtoehto, joka kuulosti aluksi ihan hirveän hurjalta, mutta joka vaikuttaa nyt ihan mahdolliselta: yliopisto-opinnot kokonaan Skotlannissa.

Olen jo pitkään rakastanut Iso-Britanniaa syvästi. Harry Potterit oli jo ihan pienenä maistiainen brittiläisyyttä ja katselin perheeni kanssa Neiti Marplea, Hercule Poirot'ta ja Sherlock Holmesia sun muuta vastaavaa. Charles Dickens on lempikirjailijoitani, Ylpeys ja ennakkoluulo eräs lempikirjoistani, Downton Abbey ja muut brittipukudraamat ovat suuri rakkaus, identiteettiini kuuluu vahvasti Doctor Who, rakastan teetä ja brittiaksenttia. Intohimoni on aikalailla aina kohdistunut lähinnä Englantiin, mutta sitten kuulin opiskelun Skotlannissa olevan ilmaista EU:sta tuleville opiskelijoille ja ihan hirveästi kehuja siellä juuri olleelta ystävältäni.

Glasgow University.

Aloin miettiä, et hitto, ei se opiskeleminen siellä maailmankolkassa olisi mitenkään mahdoton ajatus. Toisaalta neljä vuotta ulkomailla tuntui aluksi hirveän pitkältä ajalta, mutta toisaalta, mikä mua Suomessa pidättelee? Oon tälläinen pikkulintu, joka muutenkin haluaisi lepatella suuriin seikkailuihin. Miksei siis Skotlantiin? Neljä vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt pätkä elämässä, se avartaisi ihan hirveästi maailmaani. Tää on sitäpaitsi aika hiton kohtalonomaista jälleen kerran, kaverini reissu Glasgow'hun (ja identiteettikriisi, vähän kaiken uudelleenjärjestely pääni sisällä) sattui juuri näihin aikoihin. Muuten ajatus ei olisi yhtään niin houkutteleva, vaikka olisi se muutenkin herättänyt mielenkiintoni.

Ensi vuonna koulussamme on ainakin suunnitteilla kurssi ulkomailla opiskelua harkitseville, keskitytään varsinkin Skotlantiin ja siihen kuuluu myös matka Edinburghiin. Olen niin menossa! Ei siitä haittaakaan ole ja veri vetää ulkomaille. Vähän kyllä hämmentää, kun nyt tämä ajatus ei kuulosta enää ollenkaan niin absurdilta kuin aluksi, siis ihan oikeesti voisin löytää itseni Glasgow'sta tai Edistä tai jostain, jos vain oikeasti haluan. Huhhuh.